lauantai 1. maaliskuuta 2014

Oreniuksen opeissa

Tunnisteet:
 
  

 Lähdettiin eilen Rockyn kanssa tuuraamaan Rebeccaa & Ceciliä Juha Oreniuksen treeneihin agility akatemiaan. Onneksi tää tuli niin lyhyellä varoitusajalla, etten kauheasti etukäteen ehtinyt jännittämään. :D

 Tehtiin rataa, johon olin rataantutustumisessa suunnitellut persjättäväni ensin 3en ja heti perään 4en jälkeen. Noo ei toiminut, Rocky ampaisi kolmosen jälkeen edessä häämöttävään putkeen, joten vaihdettiin suosiolla valsseihin. Kolmosella piti myös antaa tarpeeksi tilaa, jos menin edes hieman liian lähelle, Rocky lähti kiertämään takakautta. 6-putkeen haki näppärästi. Kepeille mentäessä oli jotain ihmeellistä häslinkiä, vaikka yleensä tän tyyppisissä avokulmissa ei mitään ongelmia ole. Juha kehotti lähettämään vastakkaisella kädellä, ikäänkuin kakkosväliin, ja heti alkoi sujumaan.

 Keppejen jälkeen piti vikkelästi laittaa töppöstä toisen eteen että ehti ajoissa pakkovalssiin 9ille. Ja selkeästi piti myös merkata se hyppy, sillä muuten terrieri vaan luukutti eteenpäin putkelle. 13sta saksalaisessa oli myös ensin jotain säätöä, mutta tarkasti ohjattuna sujui. Aan jälkeen 19sta esteelle mentiin ihan vaan valssein. Loppua jouduttiin toistelemaan monen monta kertaa, kun en oikein osannut rytmittää 22-putken jälkeistä haltuunottoa + lähetystä hypyn 23 takaakiertoon oikein. Jos en tarpeeksi voimakkaasti ottanut terrieriä hetkeksi haltuun, se vaan sinkosi eteenpäin 11. hypylle. Ja jos taas liian paljon hidastelin, Rocky hyppäsi esteen väärään suuntaan. Saatiin me se lopulta onnistumaan, mutta sitten unohdin mitenpäin noi kaksi viimeistä estettä piti suorittaa :D , joten uusittiin vielä jokunen kerta 22-putkesta. Välistävedossa jouduin aika voimakkaasti kääntyä ja vetää vastakkaisella kädellä, ja taas ajoituksen kanssa piti olla tosi tarkkana että milloin lähetän sinne hypylle.



 Oli kyllä tosi kivat treenit, kiitokset vielä Rebecalle että saatiin lähteä tuuraamaan! Rocky oli vähän irtoavaisemmalla tuulella, ja muutenkin meno tuntui tavallista vauhdikkaammalta. Kai se suurin syy löytyy pohjasta, lyhyillä töppöjaloilla kun ymmärrettävästi pystyy kipittämään paljon lujempaa tekonurmella, kuin oman hallin paksussa hiekka+mitälie kuitua -seoksessa.

 Kotimatkalla hypättiin vahingossa väärään suuntaan menevään bussiin, ja siinä sitten kierrettiin Katriinan sairaalan ja Vantaankosken kautta. Kyllä me kotiin päästiin, mutta hieman pidemmän mutkan kautta. :D

 Tossa yksi päivä heittelin iltalenkin lomassa palloja pojille (palloja pitää ainakin olla kaksi, koska muuten Amor ei ollenkaan saa leikkiä pallolla kun terrieri omii sen itselleen). Siinä sitten Rocky tavalliseen tapaansa yritti hyppien napata palloa kädestäni, mutta vahingossa sitten iskikin hampaansa suoraan sormeeni. Onneksi oltiin ihan lähellä kotia, sain napattua pojat helposti kiinni hihnoihin ja päästiin kotiin. Sellainen mukava reilun puolen sentin kertaa puol senttiä kokoinen reikä koristaa nyt jonkun aikaa sormea, ja sormi on nätissä paketissa. Onneksi kyse on niinkin turhasta sormesta kuin nimettömästä, eikä se nyt mitenkään ainakaan perjantain treenejä haitannut. Pitäisi ehkä opettaa jotain käytöstapoja tolle terrierille... :D Muttakun ei mitään koskaan ole aiemmin sattunut, niin en ole puuttunut tuohon hyppimiseen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti