Amor on aivan haltioissaan kun maa on taas lumen peitossa. Me Rockyn kanssa ei niinkään. Oli aika mukavaa kun lämpötila oli siellä +10 asteen paikkeilla koko viikon, aurinko paistoi ja tiet oli kuivia. No eipä enään.
Viime viikolla Rockyn treeneissä tehtiin tällaista rataa. Kakkosella ihmisnuoli, jota joskus muinoin ollaan parit kerrat tehty. Ihan siedettävästi toimi. 4-5 persjättö ja leijeröitiin yhden hypyn verran (ohjaaja juoksi ratapiirroksessa katkoviivoja pitkin). Ei ongelmia. Valssasin puomin ja keppejen välissä, ja Rocky haki taitavasti sisäänmenon. Ysillä piti käyttää niistosokkaria, joka tuntui tosi hankalalta. Lopussa ei mitään ihmeellisempää, persjättö 11-12 väliin, putkijarruun reagoi nätisti ja jaakotus muurilla ihan ok.
Tän viikon treeneissä tehtiin Salme Mujusen 3-luokan hyppyrataa, jota me itseasiassa jo oltiin treenattu pari kesää sitten. (Muistan ton treenikerran erityisen hyvin, koska silloin tehtiin ensimmäistä kertaa keppejä ilman verkkoja osana rataa. Postaus löytyy täältä.)
Niistosokkari seiskalla tuntui tosi tönköltä (pitää treenata!) ja kepeillä Rocky ei ollenkaan ollut yhteistyöhaluinen. Tyyppi vaan juoksi ensimmäisen välin läpi jatkaen matkaansa putkeen. Uudestaan ja uudestaan, ihan silleen että "lalalalala - tiiän kyllä mitä KEPIT tarkoittaa mutta meen putkeen". Tehtiin kepit pariin otteeseen toisesta suunnasta, ja kyllähän ne sitten lopulta myös toimivat. Seiskalta jatkettiin, nyt haki sisäänmenon tosi hienosti ja pujotteli kiltisti loppuun vaikka vahdoinkin puolta keppejen edestä. Putkijarrua ei noteerannut aluksi laisinkaan ja välistävedoissa taas sama "lalalalala - tiiän kyllä mitä haluut että teen, mutta enpäs tee" -meininki jatkui. Lopulta sitten lähetin kahdelletoista, pysähdyin kokonaan ja sanoin TÄHÄN. Toimi! :D Ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia välistävetojen kanssa. Lopussa ei mitään erikoista.
Tää rata oli kyllä ihan tosi kiva, varsinkin alun suora sekä putkisuora. Rocky oli vähän tavallista armottomampi huonolle ohjaukselleni. Ehkä mä vaan oon niin tottunut että voin ohjata huolimattomasti, että terrieri kyllä pelastaa kaikki tilanteet. Ja sitten oon ihan pulassa kun Rocky ei teekään niinkuin oletan sen tekevän. :D
Olisi muuten joskus mielenkiintoista nähdä jos joku tosi über-pro ohjaaja menisi Rockyn kanssa rataa. Varmasti terrierikin olisi mielissään paremmasta ohjauksesta.
Aijoo ja tehtiin me hyppyteknikkaa perussarjan verran treenejen alussa. Ihan vaan muutamat toistot. Siihen nähden miten vähän ollaan hyppytekniikkaa tehty (tahdilla kerran puolessa vuodessa) niin ihan siedettävällä mallilla on. Toki aina voisi olla parempi jos vaan treenaisi (vaikka just edes perussarjaa & set pointtia), mutta noh, rimoja ei tipu eikä terrieri pahemmin vedä itseään jumiin millään eriskummallisilla lentotekniikoilla.
Amor oli mukana ja sai lopuksi juosta putkirallia. Huhhuh, vauhtia ei ainakaan puuttunut.

Upeita nuo kuvat!
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista