maanantai 5. toukokuuta 2014

Vihdoin taas agilityä

Tunnisteet:

 Perjantaina päästiin vihdoin muutaman viikon tauon jälkeen taas aksaamaan terrierin kanssa. Tehtiin mukavan helppoa juoksupätkää jossa ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Keppejen avokulman haki näppärästi ja kontakteille pysähtyi oikein nätisti. Yhden ylimääräisen kerran taisi livahtaa puomille kun ohjaus oli myöhässä, mutta muuten kaikin puolin ihan sujuvaa menoa. Lopuksi kokeiltiin renkaalle takaaleikkausta, oikein ajoitettuna ajoi asiansa ja terrieri kääntyi oikeaan suuntaan ilman ylimääräisiä piruetteja. Pussikin oli radalla, ei ongelmia, vaikkei terrieri moista estettä ole nähnytkään sitten viime syksyn.

 Viikonloppu vierähti agikisoissa työskennellessä, ja sen verran paljon alkoi kisaaminen houkuttelemaan että nyt on lisenssi tilattu. Kisakalenteriakin selailin ja ainakin näin alustavasti olisi tarkoitus lähteä, vihdoin ja viimein, korkkaamaan ne kolmoset vielä tämän kuun puolella.
 Ja takaaleikkaukset sekä poispäinkäännöt kepeille toimii jo toiselta puolelta! :D 

Ei kommentteja

Lähetä kommentti