lauantai 31. toukokuuta 2014

Hienohelma

Tunnisteet:
 
  

 Käytiin torstaina kisaamassa Ojangossa Laamasen radoilla. Ilmoittautuessani kerrottiin että kisat ovat noin puolisen tuntia myöhässä, mutta kun ensimmäinen mini pääsi starttaamaan kisat olivatkin jo vajaa kaksi tuntia myöhässä. Vettä tihutti tasaisesti kokoajan, eikä ollut ainakaan liian kuuma. Ja tietenkin unohdin ottaa takin mukaan Rockylle, joten vähän väliä piti päästää terrieri jaloittelemaan ettei tyyppi ihan jäätyisi odotellessaan häkissä.
 Rockya inhotti kovasti märkä ja kylmä sää, ja radalla sitä sai koko ajan maanitella eteenpäin. Kuraiset putket oli hyvin ällöt terrierin mielestä, ja niiden suorittamiseen kului paaaljon aikaa. Käännökset hyppyjen jälkeen levisi ihan totaalisesti vaikka miten monessa kohtaa kummallakin radalla.

 Agiradan puomi oli moneen kertaan houkuttelevasti tyrkyllä, mutta ihme ja kumma Rocky ei sinne rynnännyt heti tilaisuuden koittaessa. Selvää edistystä, vielä viime syksynä tilanne olisi ollut aivan erilainen. :D Kepit Rocky haki kivasti, mutta itse pujottelu oli kuin hidastetusta elokuvasta. Puhtaalla suorituksella päästiin maaliin asti, mutta yliaikaa kertyi reilut kolme sekuntia kaiken hidastelun takia.
 Ennen hyppyrataa leikitin Rockya pallolla, ja olin katselevinani että vielä on hyvin aikaa ennenkuin on meidän vuoro asettua lähtöön (oltiin luokan viimeisiä). Mutta yhtä-äkkiä olikin meidän vuoro ja mulla oli vielä pallo kädessä. Yritin hämätä terrieriä ettei tyyppi olisi huomannut minne jätän pallon, mutta ei oikein onnistunut. Radan alku oli ihan kamalaa säätämistä, Rocky haahuili ja odotti koko ajan lupaa juosta pallon luokse. Ei onneksi lähtenyt radalta minnekkään, mutta kuikuili jatkuvasti pallon suuntaan. Hampaita kiristellen yritin saada terrieriä keskittymään olennaiseen, ja vähitellen päästiin etenemään edes kohtalaisesti. Kepit haki taas itse näppärästi, ja kepitteli kiltisti loppuun asti valssatessani. Tulokseksi radalta vajaa 20vp, joista yksi kielto ja loput yliaikaa. :D
 Suurpiirteiset ratapiirrokset; a ja b.

 

 Ihan kiva fiilis jäi kisojen jälkeen, vaikkakin meidän meno nyt ehkä olikin aika säälittävää räpellystä ja hidasta. Kepit toimi taas, tai no sen verran että osasi hakea aloituksen oikein. Ja toimivista lähdöistä jaksan aina iloita (kop kop). On se vaan paljon mukavampaa astella rauhassa sopivaan paikkaan kun ei tarvitse vilkuilla olan yli että eihän terrieri yritä livistää radalle. Ja hei, tehtiin ensimmäinen nolla kolmosissa. Yliaikainen, ruma ja hidas kuin mikä, mutta ratavirheetön suoritus kuitenkin. Pohjamudista voi suunnata vaan yhteen suuntaan, ylöspäin. :D

 Ohjatut treenit jäi kesätauolle, katsotaan miten paljon kesällä saadaan aikaiseksi treenata. Keskiviikkona lähdetään tuuraamaan Niinun treeneihin, ja seuraavan kerran kisataan todennäköisesti vasta agirodussa. Nyt keskitytään nauttimaan kesästä, aksata ehditään sitten syksylläkin. :)

7 kommenttia:

  1. Puhdas suoritus on puhdas suoritus, ota se siltä kannalta että ainakin ootte niin taitavia että jatkossa niitä nollia on hyvinkin mahollista tehdä ihan ajankin sisään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka rataprofiilillakin on iso vaikutus tulokseen, etenkin keppikulmilla kun Rocky ei niitä umpikulmia vaan millään opi. :D

      Poista
  2. Moikka ! Meille on myös tuossa heinäkuussa tulossa cairnterrieri, oiskos jotain vinkkejä pennun koulutukseen? Entä miten valmistauduit pennun tuloon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, onnea pennusta! Rockyn pentuajasta on jo niin kauan etten tarkalleen muista mitä erityisiä valmisteluita tehtiin ennenkuin terrieri saapui kotiin. Tietty ostettiin kaikki perustavarat, peti, valjaat, panta, hihna, ruoka- & vesikupit, harjat, kynsisakset, leluja jne, sekä piilotettiin johdot, rullattiin matot pois lattioilta ja otettiin selvää vakuutusasioista.

      Mitään erityisiä vinkkejä mulla ei kouluttamiseen oikeen ole, kannattaa hyödyntää terrierien ahneutta namipalkkauksessa, ja useimmat terrierit rakastavat vinkuvia leluja, niin muovisia kuin pehmeitäkin. Ja jotkut yksilöt (kuten Rocky) ovat enemmän tai vähemmän pallohulluja.
      Kannattaa varmaan aluksi keskittyä perusasioihin kuten nimen opettelemiseen, luoksetuloon, sisäsiisteyteen, yksinoloon, hihnassa kävelemiseen ja muiden koirien ohittamiseen lenkillä. Kun Rocky oli vähän kasvanut, pentu kuitenkin vielä, käytiin muutamissa pentukouluissa harjoittelemassa ihan arkitottelevaisuutta. Ne on siitä käteviä että saa vinkkejä koulutukseen ja pääsee treenaamaan häiriössä. Ja tunnin lopuksi pennut pääsivät aina riehumaan keskenään. :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Olen kuullut, että terrierit ovat jotenkin itsepäisiä, miten se on näkyny teidän Rockyn kohdalla? Itsepäisyydestä huolimatta, olen päätynyt tähän ihastuttavaan rotuun:) hyvä idea tuo koirakoulu, kiva kun on paikkoja missä pennut saavat touhuta keskenään ! :)

      Poista
    3. Anteeksi kauhea kysely, mutta vielä piti kysäistä, miten itse olet hoitanut toisten ihmisten ohittamisen lenkillä? Ensimmäinen koira tosiaan kyseessä.. :D

      Poista
    4. Itsepäisiä joo kyllä ja terrieri tekee vaan jos kokee hyötyvänsä. Eli esim. miellyttämishalua ei kauheasti löydy, mutta kunhan taskusta löytyy tarpeeksi hyvää palkkaa (namia/lelua) niin kyllä monet terrierit ovat valmiita tekemään mitä omistaja nyt sattuu haluamaan. :) Luoksetuloa kannattaa harjoitella _paljon_ ja vahvistaa jatkuvasti jos haluaa lenkkeillä koiraa vapaana pitäen. Tosin suurin osa terriereistä on tosi riistaviettisiä, että aika pirun vahva luoksetulo pitää olla ettei terrieri lähde parin metrin päässä olevan oravan/jäniksen/fasaanin/tms perään.
      Rockyn ollessa nuorempi meillä oli vähän ongelmia kun se mielellään olisi lähtenyt jahtaamaan pyöräilijöitä ja autoja. Aika kauan meni ennenkuin se pystyi rennosti ja mitenkään reagoimatta hihna löysällä kävellä pyörien ja autojen sujahtaessa ohi.

      Toisten koirien ohittamista me harjoiteltiin vaan namejen avulla. Tungin taskut täyteen nameja ja ohittaessa muita koiria johdattelin namien avulla pennun ohi ja syötin samalla (pehmeet namit toimii parhaiten jolloin koiran ei tarvitse kauheasti jäädä pureskelemaan vaan voi heti keskittyä seuraavan namin tavoittelemiseen). Tätä namin perässä "seuraamista" voi ja kannattaa myös harjoitella muuten vaan ja vähitellen lisätä häiriötä, jolloin myös muita koiria ohittaessa onnistuminen on todennäköisempää kun koira tietää jutun jujun. :)

      Jotkut terrierit tykkäävät kovasti haukkua ja ilmoittaa kaikesta haukkumalla. Tähän kannattaa jo nuorena puuttua, koska myöhemmin sitä on paljon hankalempi kitkeä pois.

      Kysy vaan jos vielä tulee jotain mieleen, vastaan mielelläni kysymyksiin. :) Ja esim Annen sekä Sohvi ja Poppis cairnien blogi kannattaa käydä tsekkaamassa (sohveli.blogspot.fi), kuten myös Hannamari ja Lennu cairnin blogi (lennuterrieri.wordpress.com) ja Elinan sekä Nelli & Elsa cairnien blogi (makusia.vuodatus.net). :)

      Poista