tiistai 27. toukokuuta 2014

Kolmosten korkkaus

Tunnisteet:
 

 Lauantaina suunnattiin nenät ja kuonot kohti Ojankoa Rockyn kanssa. Kisat käytiin sisällä hallissa, onneksi, kun ulkona aurinko porotti pilveettömältä taivaalta ja virkistävistä tuulenpuuskista saattoi vaan haaveilla.
 Kaikki kolme rataa oli tosi kivat, ei mitään pientä räpellystä ahtaassa tilassa, vaan niillä pääsi kokoajan mukavasti etenemään. Ja hyppyradalla oli paljon melko-suoria putkia. Vaikka hyllytettiin kaikilla radoilla, oli kuitenkin tosi huojentavaa huomata ettei se kisaaminen mitenkään kamalan kauheaa kolmosissa ole. Ihan samalta tuntui kun viimeksi marraskuussa kakkosissakin. Ja mitä tärkeintä, oli meillä terrierin kanssa ihan hauskaakin siellä radalla. Sekä toisaalta kun kaikilla radoilla hylkäykset tuli niin aikaisessa vaiheessa, niin fiilisteltiin vaan treenimielessä loppuosat ilman tulosajatuksia.

 Rocky pysyi kaikilla starteilla oikein kiltisti lähdössä, eikä välittänyt ympärillä olevasta hälinästä. Ekalla radalla ei oikeastaan ollut mitään ihmeellistä. Mutta kepeille mentäessä Rocky jäi aloituksen viereen katselemaan maisemia (hienon väriset esteet oli juu kyllä terrierin mielestä), ja pyytäessäni tyyppiä takaisin jotta olisin voinut lähettää uudestaan kepeille, olikin putki siinä mukavasti hollilla eikä Rocky mitenkään voinut vastustaa sinne sujahtamista. Kontaktistopit oli tällä radalla kivat.
 Toisella radalla taas kepeiltä kerättiin hyllyyn tarvittavat kiellot. Rocky kävi ensin tsekkaamassa kaukana olevan numerokyltin (...), ja sitten ei pieni terrieri mitenkään kyennyt muistamaan että mitäs niiden kauniissa jonossa olevien tikkujen luona pitikään tehdä. Ahaa-elämyksen jälkeen päästiin jatkamaan ja loppurata tuntui tosi sujuvalta. Mainittakoon vielä erikseen että poispäinkääntö (10), jota ei olla treenattu Rockyn kanssa about koskaan, onnistui ongelmitta, ja päällejuoksuun (12) tuli tosi kivasti.
 Viimeisellä radalla selvittiin kepeistä vain kahdella kiellolla. Kolmaskin kuitenkin ilmaantui tuloslappuun kun Rocky kylläkin pysähtyi hienosti kontaktikäskystä, mutta kaikki sievät tassut tukevasti tekonurmella. :D

 Vähän yllätyksenä kyllä tuli että kepit tuottivat noin paljon ongelmia, kun ei muistaakseni pitkään aikaan ole ollut mitään erityistä häikkää. Umpikulmia Rocky nyt ei vieläkään osaa kunnolla, joten ensimmäisellä radalla osasin vähän odottaa ylimääräistä säätöä kepeillä. Avokulmat taas on Rockylle jostain syystä paljon helpommat hahmottaa, eikä nytkään kuitenkaan ollut ihan niitä kaikkein vaikeimpia avokulmia. Liekö sitten kuumuus kuitenkin verottanut osansa, kun Rocky tuntui varsinkin viimeisellä radalla aavistuksen rauhallisemmalta kuin muilla radoilla. Ken tietää, katsotaan miten käy torstaina kun lähdetään uudestaan kisaamaan Ojankoon. Pidetään sormet ja varpaat ristissä että agin kannalta mukavan viileät säät jatkuisi torstaihin asti!

Alla erittäin jokseenkin sinnepäin -ratakuvat:

    

B-agirata, C-hyppyrata & A-agirata, siinä järjestyksessä missä minit ne kisasi

 Ja wohoo, päästiin Rockyn kanssa ensi kaudeksi mini3-kisaavien treeniryhmään. Treenipäivä siirtyy samalla perjantaista keskiviikkoon, joten enää ei tarvitse skipata treenejä seuraavana päivänä olevien kisojen takia. Innolla (ja aika paljon jännittäen) odotetaan elokuun alkua ja uuteen ryhmään tutustumista. :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti