MOI.
Huhhuh, agilityntäyteinen viikonloppu taas takana. Eilen ahkeroitiin Timo Rannikon koulutuksessa purinalla, ja hitsit miten kivaa oli alkujännityksen haihduttua. Rocky oli varsin hilpeällä tuulella, ja aluksi kyllä ihan hitusen nolotti kun tyyppi veteli ihan omaa showtaan rallatellessaan ympäri kenttää samalla haistellen iiiiihania tuoksuja. Vedettiin sitten ihan summan mutikassa muutamia hyppyjä + putkia, ja löytyihän se yhteinen sävelkin onneksi. Itse rata oli lähes kolmenkymmenen esteen pätkä, jota tehtiin kahdessa osassa. Oli paljon pakkovalsseja, ennakoivia valsseja, niistosokkareita sekä normi niistoja, pimeää putkikulmaa ja kohtia joissa piti uskaltaa jättää koira itsenäisesti hypyille että ehtisi edelle persjättämään.
Eka puolikas takkusi aluksi vähän joka paikassa, oli vaikeaa enkä luottanut Rockyyn kunnolla. Mutta heti kun vaan uskalsin pistää töppöstä toisen eteen ja liikkua, niin johan rullasi! Ja Rocky oli aika makee, teki niin hyvin kuin vaan osasi ja luki kiltisti ohjausta. (Aa olisi ollut moneen kertaan tyrkyllä, mutta eipä terrieri käynyt siellä. Ei edes yhden tassukarvan verran.)
Toisella puolikkaalla kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen, eikä jännittänytkään niin kamalasti enään. Meno tuntui sujuvalta, olin ajoissa ohjauksineni, ja mikä tärkeintä; meillä oli yhdessä terrierin kanssa hirmu kivaa radalla! Kai se oli pienen pieni välähdys siitä kuuluisaa flow-fiilistä. Tottakai, aina voi tehdä paremmin, olla nopeampi, kääntyä tiukemmin ja vaikka ja mitä, mutta mietitään niitä juttuja sitten joskus myöhemmin.
Koko ratakin ehdittiin lopuksi vielä juosta läpi, ja nyt myös alun kiemuroista selvittiin ongelmitta.
Päällimmäisinä juttuina mieleen jäi että Rockyn kanssa pitää olla tarkkana ettei oma liike pysähdy. Sitä terrieri ei ollenkaan arvosta. Ja toki taas että mitä lujempaa itse juoksen, sitä kiireempi koirallekkin tulee. MUTTA. Pitää osata rytmittää omaa menoaan järkevästi. Ei ole mitään järkeä ottaa hillitöntä etumatkaa, ja sitten jäädä sipsuttelemaan, tai vielä pahempaa, jäädä paikoilleen seisomaan. (Tunnustan syyllisyyteni.. ) Ja noottia tuli myös omista välillä vähän turhan hätäisistä käsillä viskomisista, varsinkin pakkovalsseissa. Persjätöissä pitää muistaa kääntää katse koiraan, eikä jättää sitä oman onnensa nojaan selän taakse juoksemaan. Rockyn kohdalla joutuu myös tiukemmissa käännöksissä ottaa koira napakasti mukaan, koska muuten tyyppi jää vähän tuun sitten kun ehdin, mahdollisesti vielä tänään -moodiin, ja kaarrokset saattaa helposti myös levitä ennätyksellisiin mittoihin. Pitää vaan tarpeeksi selkeästi merkata ja kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tykkäsin kovasti kun alussa mentiin rataa tosi yksityiskohtaisesti läpi, koirien kaikkia mahdollisia reittejä, linjauksia, laskeutumispaikkoja, ohjausvaihtoehtoja ja missä kohdissa kannattaa erityisesti miettiä tiettyjä juttuja. Kovin antoisa koulutus siis, ja onneksi lähdettiin mukaan sählämään pitkän empimisen jälkeen. :D
Eka puolikas takkusi aluksi vähän joka paikassa, oli vaikeaa enkä luottanut Rockyyn kunnolla. Mutta heti kun vaan uskalsin pistää töppöstä toisen eteen ja liikkua, niin johan rullasi! Ja Rocky oli aika makee, teki niin hyvin kuin vaan osasi ja luki kiltisti ohjausta. (Aa olisi ollut moneen kertaan tyrkyllä, mutta eipä terrieri käynyt siellä. Ei edes yhden tassukarvan verran.)
Toisella puolikkaalla kaikki palaset loksahtelivat paikoilleen, eikä jännittänytkään niin kamalasti enään. Meno tuntui sujuvalta, olin ajoissa ohjauksineni, ja mikä tärkeintä; meillä oli yhdessä terrierin kanssa hirmu kivaa radalla! Kai se oli pienen pieni välähdys siitä kuuluisaa flow-fiilistä. Tottakai, aina voi tehdä paremmin, olla nopeampi, kääntyä tiukemmin ja vaikka ja mitä, mutta mietitään niitä juttuja sitten joskus myöhemmin.
Koko ratakin ehdittiin lopuksi vielä juosta läpi, ja nyt myös alun kiemuroista selvittiin ongelmitta.
Tukka hyvin, kaikki hyvin ;)
Päällimmäisinä juttuina mieleen jäi että Rockyn kanssa pitää olla tarkkana ettei oma liike pysähdy. Sitä terrieri ei ollenkaan arvosta. Ja toki taas että mitä lujempaa itse juoksen, sitä kiireempi koirallekkin tulee. MUTTA. Pitää osata rytmittää omaa menoaan järkevästi. Ei ole mitään järkeä ottaa hillitöntä etumatkaa, ja sitten jäädä sipsuttelemaan, tai vielä pahempaa, jäädä paikoilleen seisomaan. (Tunnustan syyllisyyteni.. ) Ja noottia tuli myös omista välillä vähän turhan hätäisistä käsillä viskomisista, varsinkin pakkovalsseissa. Persjätöissä pitää muistaa kääntää katse koiraan, eikä jättää sitä oman onnensa nojaan selän taakse juoksemaan. Rockyn kohdalla joutuu myös tiukemmissa käännöksissä ottaa koira napakasti mukaan, koska muuten tyyppi jää vähän tuun sitten kun ehdin, mahdollisesti vielä tänään -moodiin, ja kaarrokset saattaa helposti myös levitä ennätyksellisiin mittoihin. Pitää vaan tarpeeksi selkeästi merkata ja kertoa, mitä tapahtuu seuraavaksi.
Tykkäsin kovasti kun alussa mentiin rataa tosi yksityiskohtaisesti läpi, koirien kaikkia mahdollisia reittejä, linjauksia, laskeutumispaikkoja, ohjausvaihtoehtoja ja missä kohdissa kannattaa erityisesti miettiä tiettyjä juttuja. Kovin antoisa koulutus siis, ja onneksi lähdettiin mukaan sählämään pitkän empimisen jälkeen. :D
Tänään sitten suunnattiin nokat kohti Ojankoa, kisoihin siis. Rocky oli varsin innokkaana mukana radoilla tekemässä hommia, ja oli varsin hieno aksaeläin. Kontaktit oli molemmilla agiradoilla kerrassaan historiallisen hienot, ollakseen erään, ajoittain vähän tuhman, terrierin suorittamat. Nopeat, varmat ja heti vapautuskäskyn saatuaan täysiä matkaa jatkamaan. Kepit ei sitten sujunut ollenkaan, kaikilla radoilla Rocky juoksi keppejen ohi kuin ei koskaan olisi ikinä nähnytkään moista estettä. Kyllähän tyyppi sitten maagisesti muistikin miten kepuloiden välistä kuului hypellä, kun uudestaan lähetin. Agiratojen kontakteilta, a-radan keinulta & puomilta, sekä c-radan puomilta, oli muuten aika harvinaisen tiukat käännökset seuraaville esteille. Varsinkin keinun jälkeinen hyppy tuntui vähän epäloogiselta ja välimatka oli piiiiiiitkä. Muuten radoissa ei mitään erityistä ollutkaan, sen kuin vaan juostiin ja pidettiin hauskaa. Ja pakko vielä mainita että hypärin päällejuoksu kymppihypyllä (se ohjaus siis, en suinkaan juossut koiran päältä.. 
), tuntui tosi sujuvalta. Päivän saldona siis 5, hyl (keppivirhe + joku hyppy lopussa jäi välistä jota en viitsinyt korjata) & hyl (keppivirhe + väärä putkenpää).
), tuntui tosi sujuvalta. Päivän saldona siis 5, hyl (keppivirhe + joku hyppy lopussa jäi välistä jota en viitsinyt korjata) & hyl (keppivirhe + väärä putkenpää).
Suurpiirteiset piirrokset radoista löytyypi täältä.
Keppitreeniä siis luvassa, paljon. Vähän kyllä ihmetyttää että mikä noissa kepeissä aika ajoin mättää, kun suurimmaksi osaksi sujuu tosi hyvin, ja välillä sitten taas ei ollenkaan. Esim. eilen koulutuksessa kun mentiin, ei ollut mitään ongelmia. Rocky kyllä osaa, se tietää mistä aloittaa, ja että kepit mennään loppuun asti. Pakko kai se sitten on vaan olla jotain omaa tyhmää säätämistäni ja häiriköintiä, muttakun mielestäni kyllä, ainakin yritän, ohjata aina samalla tavalla. Plaah.. mene ja tiedä sitten. Mutta ei anneta sen lannistaa, paljon paljon treeniä vaan ja toivotaan että jossain vaiheessa helpottaa. :)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti