sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Videota treeneistä

Tunnisteet:

 Eilen tehtiin keppejä, puomia sekä keinua, ja testattiin mitä tapahtuu jos yhdistää Aa'n, länget + vedätyksen. Rocky oli ensin vähän ihmeissään että mitää, nytkö saa juosta Aa'n läpi ihan täysiä pysähtymättä. Ja sehän johti lopulta siihen että muutaman toiston jälkeen tyyppi alkoi loikkaamaan jostain ennen alastulon keskiosaa oikein innostuessaan, kuitenkin onnistuen sukeltamaan länkien alitse. Jaa, kai sitä sitten pitää alkaa opettaa kunnollisia juoksukontakteja vaikka laatikkomenetelmän avulla. Mutta pitihän sitä kokeilla että jos olisi päässyt helpoimman kautta sieltä mistä aita on matalin. Kepeillä yritettiin jatkaa itsenäisten sisäänmenojen treenaamista, mutta taas alussa Rocky oli sitä mieltä että ei onnistu. Liian vaikeeta. Toistaiseksi meen itse vielä aika lähelle, mutta hiljaa hyvä tulee eikö vaan. Mutta huh mitä käsien heilauttelua, nykimistä ja viskomista, mitä hyötyä niistä muka on.. plaah. Puomi on tällähetkellä ihan kiva, eipähän ainakaan etene ravaten enään, niinkuin kesällä joskus satunnaisesti teki. Tässä varmasti myös lisää vauhtia tulisi jos ohjaaja juoksisi koiran edelle ja vedättäisi sitä, mutta mutta... Keinukin ok.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti