Video parin viikon takaisista keppitreeneistä ennen kisoja. Rocky tekee keppejä tällä hetkellä oikeastaan ihan kivasti, sillä on hyvä rytmi ja pääosin osaa hakea aloituksen oikein. Vauhtia nyt tietenkin aina voisi olla lisää, mutta eiköhän sitäkin lukuisten toistojen ja varmuuden myötä ala löytymään. Seuraavaksi keppitreeni-listalla onkin sitten yhä vaikeammat kulmat, itsenäinen kepittely (=ohjaaja irtoaa kaaaaauas, sivulle, taakse & eteen, josta myöhemmin myös päästään leieröintiin) sekä takaaleikkaukset ennen keppejä. Eiköhän tuossa nyt ole ihan tarpeeksi treenattavaa pitkäksi aikaa.
Kontaktit toimivat vielä tuolloin kun käytiin treenaamassa, mutta kisoissa terrieri leikki ettei koskaan olisi kuullutkaan moisista onoffi-stopeista. Keinu on tällä hetkellä aika hidas, mutta todennäköisesti johtuu siitä ettei keinua kauheasti nyt viimeaikoina olla tehty. Ihan hyvin juoksee melkein loppuun asti, mutta aika varovaisesti tulee loppumatkan alas. Katsotaan jos tänään ehdittäisiin käydä hallilla muistuttelemassa vähän niitä kontakteja ennen lauantain kisoja.
Amorin kanssa muistaakseni mentiin vaan ympäri ympäri tota rataa, ja tarkoituksella jättäydyin taakse jolloin Amor joutui hakemaan itsenäisemmin putkiin. Putkiin irtoamisissa ei tosin nyt pitkään aikaan ole ollut mitään ongelmia, mutta vielä reilu vuosi sitten putket oli meidän Amorin suurin ongelma. Se ei vaan millään oikein tykännyt niistä. Vuoden päivät tehtiin vaikka mitä superkivoja harjoituksia yksittäisten suorien putkien kautta namikupille ja ympyräputkirallia ja mitä kaikkea nyt sitten kokeiltiinkaan, mutta joka kerta Amor meni putkiin yhtä nihkeästi ja löntystäen. Jossain vaiheessa vaan sitten yhtäkkiä se rupesi hakemaan putkiin paremmin ja innokkaammin, eikä vauhti hidastunut vaikka putkia olisi ollut miten monta radalla. Nykyään ajoittain tuntuu että Amor jopa irtoaa putkiin paremmin kuin Rocky, ja se on jo aika hyvin, sillä putket imevät terrieriä puoleensa kuin mitkäkin magneetit. Muutenkin Amor on kerännyt vauhtia itselleen lisää, ja vaikkei se edelleenkään ole mikään hirveän kiihkeä päätön menijä, niin ei sen myöskään tarvitse olla. Nyt on ihan hyvä.
Mutta jottei kaikki sujuisi liian hyvin tai olisi epäilyttävän helppoa Amorinkaan kanssa, niin lähdöistä varastamisesta on tullut valtava ongelma. Hyvä jos askeleenkaan ehdin ottaa ensimmäistä estettä kohden, kun Amor on jo lähtenyt suorittamaan esteitä ihan oman karttansa mukaan. Kunnes joku keksii miten koiran voi opettaa lukemaan niitä numerokylttejä niin Amor joutuu kyllä vaan tyytyä siihen että ohjaaja kertoo minne mennään. Ja milloin se saa lähteä radalle. Ollaan nyt sitten vaan tehty lähtötreeniä kun ollaan hallilla käyty, siten että jätän lähtöön ja palaan joka kerta palkkaamaan ennenkuin suoritetaan esteitä. Vähän on parantunut, mutta edelleen ohjatuissa treeneissä Amor kerää kauheita kierroksia itselleen katsellessaan muiden menoa ja sitten ne onnistuneet lähdöt on vaan jotain kaukaista toiveajattelua. Mutta pakko myöntää, salaa olen ihan pikkiriikkisen iloinen Amorin varasteluista, sillä jos se kerran ryntää ensimmäisen mahdollisuuden saadessaan esteitä suorittamaan, niin täytyyhän sen edes ihan vähän tykätä koko touhusta. Eikö? Ja sitähän niin kauan toivoinkin, että Amor syttyisi kunnolla liitelyyn, silleen oikeasti. Taitaa ne toiveet vihdoin vähitellen toteutua. ;)
Kontaktit toimivat vielä tuolloin kun käytiin treenaamassa, mutta kisoissa terrieri leikki ettei koskaan olisi kuullutkaan moisista onoffi-stopeista. Keinu on tällä hetkellä aika hidas, mutta todennäköisesti johtuu siitä ettei keinua kauheasti nyt viimeaikoina olla tehty. Ihan hyvin juoksee melkein loppuun asti, mutta aika varovaisesti tulee loppumatkan alas. Katsotaan jos tänään ehdittäisiin käydä hallilla muistuttelemassa vähän niitä kontakteja ennen lauantain kisoja.
Amorin kanssa muistaakseni mentiin vaan ympäri ympäri tota rataa, ja tarkoituksella jättäydyin taakse jolloin Amor joutui hakemaan itsenäisemmin putkiin. Putkiin irtoamisissa ei tosin nyt pitkään aikaan ole ollut mitään ongelmia, mutta vielä reilu vuosi sitten putket oli
Mutta jottei kaikki sujuisi liian hyvin tai olisi epäilyttävän helppoa Amorinkaan kanssa, niin lähdöistä varastamisesta on tullut valtava ongelma. Hyvä jos askeleenkaan ehdin ottaa ensimmäistä estettä kohden, kun Amor on jo lähtenyt suorittamaan esteitä ihan oman karttansa mukaan. Kunnes joku keksii miten koiran voi opettaa lukemaan niitä numerokylttejä niin Amor joutuu kyllä vaan tyytyä siihen että ohjaaja kertoo minne mennään. Ja milloin se saa lähteä radalle. Ollaan nyt sitten vaan tehty lähtötreeniä kun ollaan hallilla käyty, siten että jätän lähtöön ja palaan joka kerta palkkaamaan ennenkuin suoritetaan esteitä. Vähän on parantunut, mutta edelleen ohjatuissa treeneissä Amor kerää kauheita kierroksia itselleen katsellessaan muiden menoa ja sitten ne onnistuneet lähdöt on vaan jotain kaukaista toiveajattelua. Mutta pakko myöntää, salaa olen ihan pikkiriikkisen iloinen Amorin varasteluista, sillä jos se kerran ryntää ensimmäisen mahdollisuuden saadessaan esteitä suorittamaan, niin täytyyhän sen edes ihan vähän tykätä koko touhusta. Eikö? Ja sitähän niin kauan toivoinkin, että Amor syttyisi kunnolla liitelyyn, silleen oikeasti. Taitaa ne toiveet vihdoin vähitellen toteutua. ;)
Jäälläkin ollaan vielä kävelty melkein päivittäin, katsotaan miten kauan vielä pystyy ja uskaltaa...
Näitä treeniselostuksia on kyllä kiva lukea :) Ehkä me Nitankin kanssa kehitytään.. Yritetään löytää seura mihin päästäis jäseneks ja treeniryhmään.
VastaaPoistaTottakai te kehitytte, koko ajan. Sitä ei välttämättä vaan itse aina heti hoksaa ;) Toivottavasti pääsette johonkin seuraan mukaan, vakituinen treeniryhmä on, ainakin omasta mielestäni, paljon parempi vaihtoehto kuin yksittäisillä kursseilla käyminen. :)
Poista