lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kotikenttäetu

Tunnisteet:


Osaa ne nätistikin leikkiä...

 Tänään kisattiin Rockyn kanssa ensimmäistä kertaa meidän ikiomassa tutussa hallissa, eli Purinalla. Rocky oli taas ihan haljeta innokkuudesta päästessään halliin, ja tätä onnellisuuttaan se yritti kovasti jakaa kaikille ihanille ihmisille pusujen välityksellä. Odotukset ei kauhean korkealla ollut, sillä me ei sittenkään tällä viikolla päästy treenaamaan, joka tarkoittaa että viimeksi Rocky aksasi kisoissa muutama viikko sitten. Jolloin se heitti kontaktit ihan läskiksi. Tein sitten vaan molemmilla radoilla niin että huikkasin kyllä pysähtymiskäskyn, mutta vapautin ennen kuin Rocky ehti pysähtyä. Jos sitten ennen seuraavia kisoja yritettäisiin saada ne meidän niin hienot stopit taas toimimaan... kröhöm. Tuomarina toimi Johanna Nyberg, joka oli suunnitellut varsin mukavat suoraviivaiset juoksuradat. Ekan radan alussa ennakoiva valssi kakkoselle ja siinä sitten päivän ohjauskuviot olikin. Molemmilla radoilla kun pystyi ohjaamaan samalta puolelta kokoajan, niin mitä sitä turhaan mitään erikoisuuksia tekemään. Ensimmäiseltä radalta (alla vasemmalla) hyl muutaman turhan huolimattomuuskiellon johdosta. Muuten aika hyvää menoa ja Rocky haki putkiin supermakeesti. Toinen rata olikin sitten ihan mielettömän hieno alusta loppuun asti, Rocky pysyi jopa lähdössä kunnes vapautin sen ja kepit oli loistavat jaja... Tulos -14,52 & luva, ja kun ei muita nollia radalta tullut niin me voitettiin. Jei! :) Huippuhyvää fiilistä lisäsi vielä kun ihan tuntemattomat ihmiset tuli tuon tokan radan jälkeen onnittelemaan ja kehumaan miten pätevä Rocky onkaan. Onhan se, maailman paras pieni aksaterrieri. ♥

3 kommenttia:

  1. Hienoa, hyvä Rocky (ja ohjaaja tietty myös)! Mielettömän hyvä aikakin vielä!
    T. Hannamari ja Lennu

    VastaaPoista