Tammikuu pidettiin melkolailla totaalitaukoa treeneistä omien reissujeni ja muiden menojen takia. Keinu ollaan otettu taas treeniohjelmistoon, se on jotenkin kokonaan jäänyt treenaamatta kun en ole halunnut että Chaos menettäisi itsevarmuuttaan puomilla sekoittaessaan sitä keinuun. Jatkettiin siitä mihin oltiin aiemmin jääty keinutreeneissä, toinen pää tuettuna siivekkeeseen, keinu about vaakatasoisena. Chaos muisti hyvin jutun juonen ja pamautteli innokkaasti keinua maahan, ja asettautui näppärästi onoffiin. En oikein vielä ole päättänyt haluanko keinulle 4on vai perinteisen 2on2offin, mutta onoffi näyttäisi jääneen vahvasti Chaoksen mieleen jostain kaukaisista pentuajan kehonhallinta-treeneistä, joten taidetaan mennä sillä. Kun keinua ei enään siivekkeellä saanut tuettua tarpeeksi hyvin jotta se kestäisi kelpien painoa, siirryttiin tekemään kokonaista keinua. Muutaman yrityksen vaati ennenkuin Chaos osasi arvioida miten kovaa voi päätyyn juosta jotta ehtii jarruttaa päätyyn. Ei näyttänyt säikähtävän lentokeinuista, mutta otti kuitenkin opikseen ja jarrutteli seuraavilla toistoilla tehokkaammin. Näin alussa ei vielä ole niin väliä mihin kohtaa keinua jää kun vielä totuttelee itse keinun liikkeeseen, mutta vähitellen pyritään siihen että tulisi mahdollisimman loppuun.
A’takin ollaan tehty ihan ensimmäisiä kertoja, senkin aloittamista olen jostain syystä vaan sysännyt loputtomasti eteenpäin. Ja ihan turhaan, Chaoksella näyttäisi osuvan luontaiset askeleet juuri täydellisesti kontaktialueelle. Muutama hasardimpi loikka harjalta ilmeni ihan ensimmäisillä toistoilla, kokemattomuuttaan Chaos ei oikein osannut tulla tarpeeksi hallitusti harjan yli, mutta nämäkin korjaantuivat heti seuraavilla toistoilla.
Molemmat keinu ja A sujuivat myös nätisti osana rataa, keinulla tarvitsee kovasta vauhdista vielä muistutuksena että itsekin jarrutan.
Alla muutama videopätkä alkuvuoden treeneistä, Chaos alkaa hahmottamaan keppejen sisäänmenon jo aika nätisti ja sen voi lähettää melkein mistä vaan kepeille. :) (Kannattaa laittaa äänet pois ennenkuin katsoo videot... :D )
Maanantaina osallistuttiin kisatilanne treenimielessä oman seuran kisoihin omalla hallilla, tutuilla esteillä. Kaksi agirataa, aika tavanomaisia ykkösluokan ratoja. Ensimmäisellä radalla Chaos ei meinannut löytää kontakteja ei sitten millään, mutta suoritti puomin ja Aan ihan nätisti pienen tähtäilyn jälkeen. Ja molemmilla osui kontaktille, vaikkakin puomilla vähän korkealle.
Toisella startilla oli vähän tuhmempi kelpie seurana radalla, varasti lähdöstä ja oikaisi pariin otteeseen esteiden ohi putkiin. Ennen Aata pyörittiin taas vähän kun Chaos ei ollut ihan varma minne mennä ja haki mieluummin vieressä olevan hypyn. Puomilla jäin sen verran jälkeen etten ihan varmuudella osaa sanoa osuiko vai ei, ja streamista on aika hankala tihrustella jälkeenpäin. Joko huono korkea osuma tai ei, veikkaan että kuitenkin voisi olla varvasosuma kun sen verran keskittyy ja tähtää ylimääräiselle hypylle. Tätä puomin jälkeistä kohtaa pähkäilin jo rataantutustumisessa, vaikka Chaos noin muuten valitsee putket ennen hyppyjä, niin puomin jälkeen se ei vielä jostain syystä ole oppinut niitä poimimaan vaan fokusoituu mieluummin hypyille. Pitää alkaa vähitellen treenaa näitä monivalintavaihtoehtoja puomin jälkeen yhdessä käännösten kanssa, jotta ei ole niin kriittistä itselle olla edellä näyttämässä suuntaa/estettä.
Kepit oli hienot molemmilla radoilla vaikka niille tultiin kovaa suoraan edestä, nämä helpoimmat vauhtikulmat on vähän jäänyt kun ollaan niin keskitytty kaikkiin extremekulmiin. :D
Varsinkin ennen ensimmäistä rataa oli aika malttamaton kelpie odottamassa vuoroaan, parhaaksi tavaksi saada kontaktia Chaokseen ja rauhoittaa mielentilaa oli pitää käskyn alla maassa odottamassa. Veikkaan että kisatilanteet ja mielentila radalla paranee vain treenaamalla itse kisaamista, nyt Chaos tuntuu kisoissa vähän samanlaiselta kuin puolisentoista vuotta sitten treeneissä.



Ei kommentteja
Lähetä kommentti