Työstetään (koira)häiriönsietoa paremmaksi.
Tämä!! Tässä olen niiiin tyytyväinen Chaoksen edistykseen vuoden aikana, etenkin agilitykentällä. Ei haittaa vaikka muut tai jopa monet menee samaan aikaan ihan vieressä samalla kentällä, kelpie saattaa vilkaista mutta tekee omaa treeniään. Toki jos nyt joku sattuu jotain ihan yber-putkirallia ihan nokan edessä vetämään niin pitää vähän painokkaammin muistuttaa luopumisesta, mutta tässäkin luopuminen toimii! En olisi puoltoista vuotta sitten uskonut. :D
Sivusta katsominen on vielä kovin vaikeaa Chaokselle, mutta vähitellen.
Agilityssä starttaaminen loppuvuodesta (eli tähän vaadittavat osa-alueet kuntoon: säännöllisesti hyppytekniikkaa, esteosaaminen, ohjauskuvioita, rimojen nostaminen vähitellen, sekä pidempien pätkien tekeminen myös hiljalleen).
Käytiin syksyllä parilla hyppyradalla katsomassa miten käy osaamisen kisavireessä ja noh, lensihän siellä pari rimaa eikä helpoimmat mahdolliset keppikulmat löytyneet vaikka Chaoksen keppiskillsit muuten alkavat olla aika erinomaista tasoa.
Käydään ainakin yhdessä näyttelyssä. Ja ehkä parissa mätsärissä ennen sitä voisi olla hyvä pyörähtää.

Hyppytekniikkaa ollaan tehty loppuvuoden aikana vähän vähemmän, maksirimoihin meni hetki totutella mutta nyt alkaa löytyä jo aika nättiä loikkaa sekä hienoa kokoamista käännöksiin. Perusohjauskuviot alkavat olla vähitellen aikalailla hanskassa, mitä nyt persjätöissä kelpie välillä livistää lähimpään putkeen, ja välistävedot tuntuvat tuskallisen hankalilta.
Kisavalmista alkaisi olla kunhan saadaan kontaktiprojektit siihen malliin että juoksareilla pärjää ykkösten suoraviivaisilla profiileilla.
Kootaan tokon alo-liikkeitä kasaan, mietitään myös ylempien luokkien liikkeitä.
Haha. :D
Käydään ainakin yhdessä näyttelyssä. Ja ehkä parissa mätsärissä ennen sitä voisi olla hyvä pyörähtää.
Ei jaksettu ehditty. Lasketaanko puoliksi suoritetuksi messarissa shoppailu?
Vuodelle 2017 ykköstavoitteet kaikille kolmelle ovat tietenkin ne tärkeimmät, terveys ja hauskanpito, mutta jotta harrastuksissakin olisi jotain välietappeja joita tavoitella Chaoksen kanssa niin asetetaan muutama sellainenkin.
Agilityssä kisaamaan ja jos nyt ollaan hurjia niin asetetaan tavoitteeksi nousta kolmosiin vuoden aikana. Tärkeämpänä kuitenkin työstää järkevää mielentilaa kisapaikoille ja itse radoille.
Juoksareiden edistystä, tiukat käännökset sekä eri ohjausviritelmät puomin jälkeen.
Ohjattuja treenejä, valmennusryhmää, koulutuksia.
Jonkun uuden lajin kokeileminen, nosework, paimennus, rally-toko etc.

Ei kommentteja
Lähetä kommentti