Chaos 10-viikkoa ja 12-viikkoa matkustaa
Vuoden viimeistä päivää viedään, joten aika siis tarkastaa miten kävi tälle vuodelle asetettujen tavoitteiden suhteen. Amorille en sen kummempia tavoitteita asettanut, koska en yhtään tiennyt että mihin suuntaan sen epilepsiakohtaukset lähtevät, joten sanomattakin lienee selvää että ykköstoive tälle vuodelle oli että Amor pysyisi terveenä eikä kohtauksia tulisi. Ja suureksi onneksi niitä tuli vain yksi, kesällä, ja sekin oli hyvin lievä ja Amor toipui nopeasti. Lieneekö syynä sitten ollut kuumuus, kiihkeä mielentila (Amor oli mukana agitreeneissä ja sai tehdä jonkun pätkän), nämä yhdistettynä tai vaan huono tuuri, mutta sen jälkeen ollaan vältetty tämän kombon yhdistämistä.
Rockyn muutamat tavoitteet tälle vuodelle ja niiden toteutukset näyttää seuraavalta:
Agilityssä korkataan kolmoset. Opetellaan luomaan juuri meille sopivat kisaruutiinit, ja huolletaan terrierin kroppaa säännöllisin fyssari/osteopaattikäynnein. Pomminvarmat kepit. Turhat varmistelut pois, enemmän vauhtia (ohjaajaan). Ja edelleen tärkeimpänä että tekeminen ja kisaaminen säilyy mielekkäänä.
Korkattiin kolmoset, ja kisattiin myös vuoden mittaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Nolliakin tuli, joista muutamat tosin yliaikaisia, ja muutenkin paljon kivoja pätkiä radoilla. Aika hyvät rutiinit on vähitellen muodostunut, ja osteopaatillakin käytiin vuoden mittaan tarpeen vaatiessa. Kepit ei nyt ehkä pomminvarmat, mutta hurjasti varmemmat kuin viime vuonna. Turhaan varmisteluun syyllistyn kyllä turhan usein edelleen, mikä siinä on että siitä hidastelusta on niin vaikea luopua ja vaan uskaltaa mennä. Ja edelleen ollaan keskitytty pitämään hauskaa niin treeneissä kuin kisoissa, kisataan koska se on kivaa ja tähdätty hyviin suorituksiin.
Nyt se pakko-H näyttelystä. Oikeasti. Ei VOI olla näin vaikeeta. :D
Käytiin vihdoin ja viimein korkkaamassa näyttelykehät (ja kyllä, se oli juuri niin tylsää kuin olin kuvitellutkin, no offence. Oli kyllä hieno sää, siitä plussat), mutta ei, ei tullut hoota, vaan EH. Tämä tavoite siis jopa ylitettiin. :D
Virikeluolastossa/luolilla käyminen.
Ei käyty.
Kuvia vuoden 2014 varrelta kutakuinkin aikajärjestyksessä:
Ja sitten vuoden 2015 tavoitteet. Olen hirveän huono asettamaan mitään kauhean konkreettisia tavoitteita kuten vaikka 5 nollaa kisoista, koska en halua ottaa liikaa paineita hyvistä tuloksista, vaan ennemminkin tähdätään hyviin suorituksiin sekä hauskanpitoon ja katsotaan mihin se riittää.
Amorin tärkein tavoite on edelleen pysyä mahdollisimman terveenä ja hyvässä lihaskunnossa lonkkia edesauttaen. Jatketaan kotona turhien temppujen opettelemista aktivointina.
Rocky
Agilityssä jatketaan treenaamista ja kisaamista. Hyviä, ehjiä suorituksia kisoista.
Jos saadaan taas kimppisryhmä pyörimään niin voitaisiin ehkä jatkaa rally-tokon parissa. Jos jatketaan, niin voitaisiin käydä kisoissakin.
Luolilla/virikeluolastossa käyminen.
Tärkeimpänä tietenkin terve, hyvinvoiva ja iloinen terrieri, joka kohta "jo" täyttää 7 (!!!!!!!) vuotta. Mihin nää vuodet oikein hujahtaa?!
Chaos
Isoksi kasvaminen, terveenä pysyminen, arjen sujuminen. Sisältäen yksinolot, sisäsiisteys, luoksetulon handlaamisen vapaanaollessa, hihnakäytös, muiden koirien ohitukset jne.
Huolellinen sosiaalistaminen, käydään erilaisissa paikoissa, matkustetaan julkisilla, tavataan erinäköisiä koiria ja pennulle tuntemattomia ihmisiä.
Luodaan pohjia tuleville harrastuksille, hyvä suhde toisiimme, käydään erilaisissa halleissa ja kentillä leikkimässä, taukokäyttäytymistä (=rauhoittumista), kropanhallinta-temppuja, häiriössä tekemistä.
Luustokuvat vuoden lopussa tai vuoden 2016 alussa.


























Upeita kuvia!!
VastaaPoistaOi kiitos paljon! :)
PoistaSulla on kyllä upea blogi ja kuvat! Pakko udella, miten saat nuo kuvat aina tuollein lähekkäin?
VastaaPoistaKiitos! :) Suurimassa osassa bloggerin malleista on defaulttina että kuvien ympärille ilmestyy automaattisesti jonkunverran tyhjää tilaa. Tän pystyy varmasti muuttamaan suoraan itse blogin html-koodista, mutta itse en vaan ole saanut aikaiseksi, joten joudun tekemään sen jokaiselle kuvalle erikseen (mikä ei oikeastaan kamalan suuri vaiva ole kun samalla määritän tarkan koon minkä kys kuvalle haluan). Seuraavan koodipätkän poistamalla tai muuttamalla molemmat 1 -> 0, saa eliminoitua sen häiritsevän tyhjän tilan:
Poistastyle="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"
Toivottavasti osasin selittää tarpeeksi selkeästi, kysy jos et saa toimimaan tai jäi jotain epäselvää :)
Toi toimii osittain, mietin vaan miten saan esim kaksi kuvaa vierekkäin (niinkuin sulla postaus täynnän näitä), se ei mahduta niitä edes keskikokoisina, pieninä ne on liian pieniä :c
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaNyt pommitan huolella, ei se toiminukkaan. Ne mahtuu tekstissä vierekkäin mutta kun laittaa esikatselun niillä on kauhee väli siinä. Sulla ne on noin nätisti :D
Poista