Piraijahampaat, samettiturkki ja jättikorvat

 Niistä on pieni kelpieriiviö tehty.

 Viime talvena törmäsin sattumalta netin ihmeellisessä maailmassa erääsen tsekkiläiseen kelpiepentuesuunnitelmaan. Tutkiskelin sukua ja katselin esillä olevia videoita. Rustailin meilin kasvattajalle ihan vaan kysyäkseni vähän lisää vanhemmista sekä suvusta, terveys- ja luonnejuttuja enimmäkseen. Tietysti myös esittelin kattavasti itseni ja kerroin minkätyyppistä koiraa haen ja mitä ominaisuuksia toivoisin siitä löytyvän. Kasvattaja vastasi, kertoi avoimesti terveysasioista ja lähetti mukaan paljon kuvia & videoita lähisukulaisista. Meilailtiin edestakaisin, ja lopulta sain kysymyksen; olisinko kiinnostunut pojasta vai tytöstä?

 Koko vuoden mietin ja harkitsin perinpohjin että haluanko varmasti sen kolmannen koiran nyt jo. Alkusyksystä sain selville koko vuoden lukujärjestyksen, jonka kolmea viimeistä jaksoa katsellessa ei voi kuin hymyillä (ja niistä ensimmäinen alkoi tänään). Lyhyitä päiviä, ja keväällä kaikki maanantait vapaita. Sitten varmistui mitä teen valmistuttuani keväällä koulusta, kun sain tarjouksen unelmatyöpaikkaan mainos/suunnitelu/valokuvaustoimistoon. Samaisessa paikassa olen myös viimeisen vuoden aikana ollut aina silloin tällöin iltapäivisin jotain tunteja töissä sekä suorittanut yhteensä 22 viikkoa työharjoittelua. Syksyn iloisiin uutisiin kuului myös ylppäreiden tulokset, tulosrivi suomi L, pitkä enkku M & lyhyt matikka E, ovat ihan kelvollisia sellaiselle tyypille joka ei yhden yhtä lukionkurssia ole käynyt. :D Nyt vaan äikkä jäljellä, eikä silläkään tuloksella varsinaisesti mitään merkitystä ole, kuulostaapahan vaan hienommalta kun voi sanoa että on suorittanut kaksoistutkinnon.

 Rockyn kanssa me ollaan saavutettu aika pitkälti agilityn parissa kaikki tulostavoitteet kolmosiin nousun myötä. Tietenkään en pistäisi pahakseni jos nyt satuttaisiin saamaan ensi vuodelle sm-nollat kasaan, mutta varsinaisesti niitä ei keräillä. Kisataan koska se on kivaa, tehdään meidän omalla tasolla ja pidetään hauskaa. Voi olla että tää jää Rockyn viimeiseksi aktiiviseksi treeni+kisakaudeksi, sillä vaikka ikää ei ihan hirveästi vielä ole (keväällä tyyppi täyttää 7), on sen selkä alkanut menemään viimeisen puolen vuoden aikana yhä helpommin jumiin. Joten mielummin lopetetaan liian aikaisin, kuin vasta sitten kun jotain alkaa prakaamaan. Voidaanhan me aina mennä muuten vain hallille pitämään hauskaa, ja tehdä kivoja juttuja seniori-tyylin mm matalilla rimoilla. Ja siitähän agilityssä oikeastaan pohjimmiltaan on kyse, yhteisestä hauskasta puuhastelusta. Kisat on luotu ihan vaan meitä ihmisiä varten.

 Heinäkuussa kasvattaja laittoi viestiä että nartun juoksut vihdoin ovat alkaneet, ja kohtapuolin olisi astutusreissun aika. Elettiin jänniä aikoja, mutta niin vaan kaikki meni  suunnitelmien mukaisesti. Astutukset sujuivat ongelmitta, vajaa kuukautta myöhemmin ultrassa vahvistui nartun tiineys, synnytys sujui ilman komplikaatioita ja näin maailmaan putkahti 8 pientä kelpievaavia. Kasvattaja laitteli ahkerasti videoita pienistä, monesti useampia päivässä ja katselin näitä pätkiä pennuista uudestaan ja uudestaan. Ehkä maailman kiehtovinta nähdä päivä päivältä miten pienet nyytit kasvaa, silmät avautuu, alkaa  esiintyä leikin alkeita, pienet hännät jotka heiluu niin että koko pentukin heiluu siinä samalla ja kun otetaan ensimmäiset huterat askeleet ryömimisen sijaan.

 Koko pentue oli kasvattajan mukaan tosi tasainen, selvää pomottelijaa tai pohjan pahnimmaista ei löytynyt, ja kaikki olivat yhtälailla kiinnostuneita leluista, toistensa kanssa leikkimisestä kuten myös valtavalla ruokahalulla varustettuja. Sain valita kolmesta uroksesta omani, mutta koska niissä ei juurikaan eroja ollut niin ulkonäöllisesti tai luonteeltaankaan, menin ihan fiilispohjalta. Tummansininen poika oli alusta asti yksi suosikeistani, en tiedä miksi, jokin siinä vain vangitsi katseen, ja huomasin aina seurailevani sitä eniten videoissa.

 Viimeiset viikot ennen luovutusta tuntuivat sujuvan niin hitaasti, onneksi töissä sentään oli paljon eri projekteja ja tehtävää että sai jotain muuta tekemistä kuin kellon kyttäämistä ja tuntien laskeskelua. Viimein koitti se päivä, pennunhakureissu. Lento Müncheniin lähti vähän kuuden jälkeen aamulla, ja Münchenin kentällä muutaman vietetyn tunnin jälkeen (ilmaisen juo niin paljon kahvia/teetä/kaakaota kuin haluat -tarjoilun kera) oli aika nousta Prahaan suuntaavaan koneeseen. Kasvattaja lupautui tuomaan pennun kentälle niin ei tarvinnut lähteä bussilla ja junalla seikkailemaan. On tosi hassu tunne kun tapaa sellaisen ihmisen livenä jonka kanssa aiemmin on vaan viestitellyt meilin ja facen kautta, sekä nähnyt kuvissa. Ja se pentu! Olin olettanut että se olisi paljon pienempi, mutta kakara olikin vähän isompi. Istuttiin mäkkärin pyödän äärellä kirjaamassa paperit ja juteltiin pennun nukkuessa meidän välissä.

 Hyvästeltiin kasvattaja, ja sitten olikin jo aika suunnata turvatarkastuksen kautta odottelemaan koneeseen nousua. Pentu jatkoi tyytyväisenä uniaan kantolaukussaan, eikä herännyt kertaakaan lyhyen lennon aikana Frankfurtiin. Tässä välissä aiheutui pieni jännitysmomentti kun lento Prahasta Frankfurtiin oli kymmenisen minuuttia myöhässä, ja vaihtoaikaa jäi ruhtinaalliset viisi minuuttia kipittää lentoaseman yhdestä päädystä toiseen. Ehdittiin, ja kun boarding alkoi vasta vähän myöhemmin kuin suunniteltu, otin pennun hetkeksi ulos ihmettelemään ihmisvilinää. Ei tyyppi ollut moksiskaan kaikesta hälinästä ympärillä, vaan kauhealla ärinällä ja murinalla tarrasi kiinni vuoroin hihnaansa ja housunlahkeeseen. Pientä tyytymätöntä urinaa kuului kun pentu joutui takaisin koppaansa, mutta nukahti sikeään uneen ennenkuin lentokone lähti käyntiin. Ja taas koko matkan kakara tuhisi tyytyväisenä, ihan kuin ei muuta lyhyen elämänsä aikana olisi tehnytkään kuin matkannut ympäri maailmaa lentokoneen kyydissä.

 Kotiin saavuttiin puolenyön jälkeen, pentu teki hienosti tarpeensa vielä ulos vaikka olikin kauhean kylmää. Sisällä olisi energiaa riittänyt hepulointiin ja riehumiseen, mutta tyytyi nukkumaan pentuaitauksen virkaa toimittavaan keittiöön (oviaukossa portti). Olin aamulla varautunut heräämään aikaisin viemään pentua pissalle, mutta pennun nukkuessa tyytyväisenä, jatkoin unia. Kymmenen maissa herättelin pienokaisen ja suunnattiin tutkimaan lähimetsää. Pentu veteli hirmuista rallia itsekseen ja kantoi löytämiään käpyjä ja risuja kuin suurimpia aarteitaan häntä pystyssä. Hirveän kauas riiviö ei lähtenyt, vaan pysytteli koko ajan ihan lähellä.

 Puolenpäivän aikaan nappasin pennun mukaan ja lähdettiin hakemaan isompia poikia kotiin. Matkustettiin bussilla ja muutama pysäkki metrolla, eikä pentu tuntunut hätkähtävän mistään. Välillä oli sylissä ja ajoittain käveli itse, ja hirveän kiinnostuneena olisi halunnut mennä moikkaamaan kaikkia ihmisiä. Rocky ja Amor nuuhkaisivat pentua, eikä sen kummemmin pentua noteeranneet kotimatkalla. Tehtiin pieni koukkaisu Itiksen mustin&mirrin kautta, ja sielläkin pentu oli heti kiipeämässä kaikkien syliin ja menossa tutkimaan herkullisen tuoksuisia luulaatikoita.

 Kotiin tullessamme pennulla riitti vielä virtaa vaikka kuinka, ja pitkän tovin se leikki leluilla ennenkuin simahti. Illemmalla kaverini tuli moikkaamaan uutta tulokasta, tuoden mukanaan myös oman pentunsa, päivän nuoremman amstaffinarttupennun. Pennuilla oli keskenään hirmuisen hauskaa, vetivät leluja keskenään ja hyppivät toistensa kimpussa.

 Tänään aamulla jouduin jättämään pennun ensimmäistä kertaa yksin, kun suuntasin koululle. Aamulla käytiin koko konkkaronkka metsässä köpöttelemässä taskulampun valosssa, ja siellä se pentu viipotti isojen poikien perässä puskien läpi ja polkuja pitkin. Pientä protestointia kuului kun oli aika jättää pentu keittiöön portin taakse yksinolon ajaksi, mutta vähän ajan päästä pentu tyytyi kohtaloonsa ja mönki häkkiin nukkumaan.

 Kotiin tullessani oli uninen pentu eteisen portaiden alla olevassa pedissä vastassa, jotenkin apina oli onnistunut livistämään keittiöstä. En ollenkaan ymmärrä että miten se on onnistunut siinä, portti on yli metrin korkea, eikä välit siinä ole niin isot että pentu niiden läpi pääsisi ujuttautumaan. No onneksi mitään sen kummempia tuhoja ei ollut tehnyt, sanomalehtisilppua oli olkkari täynnä sekä muutamat pissat. Laitoin pennun muutamaan otteeseen portin taakse josko olisi näyttänyt pakotaktiikkansa, mutta nyt kakara vain istui pää kallellaan portin takana odottamassa vaikka poistuin näkyvistä pariin otteeseen yläkertaan ja eteiseen.

 Iltapäivällä mentiin pennun kanssa kahdestaan tutkimaan rantmetsää ja kallioita. Siellä se viipotti menemään, ja päästiin samalla harjoittelemaan luoksetuloa. Hirmuista kyytiä pieni pentu ryntää luokse kun kutsuu, ja saa tietenkin megapaljon herkkuja ja kehuja.

 Eilisen ja tämänpäiväisen iltaruoan pentu on saanut kahdessa osassa naksuttimeen tutustumisen yhteydessä. Ihan vaan naks -> nappuloita, naks -> lisää nappuloita. Tehdään tätä jonkin aikaa niin pennulle syntyy vahva mielikuva siitä että naksautus on aina yhtäkuin RUOKAA. Ja jos en vielä tullut maininneeksi, niin kakara on aivan hirmuisen ahne. Heti kun jossain rapisee voi olla varma että muutamassa sekunnissa myös pentu on siellä ruoan toivossa.

 Muuten pentu vaikuttaa hirveän rohkealta, avoimelta ja sosiaaliselta, sekä taistelutahtoa siitä löytyy jo aimo annos. Ja ärinää ja murinaa lelusta taisteltaessa kuuluu kuin hurjimmasta terrieristä. Kaikkea olisi hirveän kiva maistaa ja purra, varsinkin ihmisten käsiä, vaatteita ja hiuksia. Miten voi olla pienellä pennulla niin terävät hampaat?

 Isojen poikien kimpussa pieni ei kauheasti häärää, välillä menee hyppimään ympärille ja vähän yrittää nappasta korvista, mutta uskoo heti kun sanovat että riittää. Luita en ole antanut niin että kaikki olisi samaan aikaan paikalla, ja myös ruokailut hoituu erikseen ihan varmuuden vuoksi.

 Tarpeet pentu on tehnyt tähän asti hienosti ulos, päivällä yksinolon aikana sattuneita pissoja lukuunottamatta. On niin helppoa kun voi vaan napata pennun kainaloon, muutaman namin ja hihnan mukaan, eikä tarvitse edes avaimista huolehtia kun voi laittaa välioven kiinni niin ei isot pojat karkaa. Metsän ja ulko-oven välissä on siis niinkin pitkä matka kuin viisi kokonaista askelta, aika luksusta. :)

 Ainiin, ja sen pennun nimi on Chaos (lausutaan suomalaisittain ihan kaaos vaan). Voi olla että joskus vielä toivon että olisin nimennyt sen vaikka Rauhaksi. :D