Viime viikonloppu vierähti Janakkalassa, Agirodussa kisaten. Startattiin Rockyn kanssa lauantaina virallisilla radoilla, ja sunnuntaina cairnijoukkueessa sekä open-radalla. Lauantaina kello soi jo vähän ennen viittä, kun minejen rataantutustuminen oli merkattu alkavaksi 7.30 ja paikalla piti olla mielellään tuntia ennen ilmoittautumassa. Ja hetki kesti kun Tampereelta ajeltiin kisapaikalle. Rocky olisi mielellään jatkanut uniaan, mutta ilmaantui kuitenkin ulko-oven eteen huomattuaan että agilityreppu nameineen ja vinkupalloineen oli lähdössä mukaan.
Ensimmäisen radan tuomaroi Savioja, minikolmosia oli jotain reilu sata koirakkoa. Me startattiin numerolla 48, joka oli ihan kiva niin ei kauhean montaa tuntia joutunut odottamaan omaa vuoroa. Hyllytettiin jo melko alussa, ihan hassussa paikassa. Aa'n jälkeen olisi pitänyt mennä suoraan edessä olevaan putkeen, mutta Rocky irtosi pari-kolme metriä kauempana olevaan toiseen putkeen. :D
Toista rataa jouduttiin odottelemaan iät ja ajat, kun välissä kisattiin avo-sm finaalit. Rocky lepäsi häkissään rauhallisella paikalla, ja kyllähän se aika nopeasti vierähti hienoja suorituksia seuraten.
KV-rata oli aika suoraviivainen, mutta oli sielläkin puomi heti alussa mukavasti tyrkyllä, sekä putki/A -erottelua hankaloittamassa kontakteista tykkäävän koiran ohjaamista. Ja taisi muuten olla meidän ensimmäinen kisarata jossa rimat 35cm. Rocky jaksoi tsempata ihan kivasti pitkästä päivästä ja paahtavasta auringosta huolimatta, eikä rimatkaan kolissut. Juuri ennen meidän vuoroa radalle tepasteli häkistään karannut sheltti, ja siinä sitten tovi jouduttiin odottelemaan ennenkuin koiran omistaja saapui paikalle koiraansa noutamaan. Itse rata sujui ihan kivasti, kunnes loppupäässä Rocky ei irronutkaan putken kauempaan päätyyn, vaan palasi takaisinpäin sujahtaen jalkojeni välistä väärään putkenpäätyyn. :D
Sunnuntaina ei onneksi tarvinnut olla kisapaikalla ihan niin aikaisin, vasta puolenpäivän aikoihin. Viilennysloimi jäi tietenkin kotiin, vaikka olin vielä edellisenä iltana ripustanut sen eteisen naulakkoon ulko-oven viereen jotta varmasti muistuisi mukaan. Heti kisapaikalle saavuttua kipaistiin siis ostamassa uusi, kun loimi kyllä huomattavasti helpottaa Rockyn oloa. Tuntuu että Rockylla on muutenkin tosi huono lämmönsietokyky, heti kun ilmat edes vähän lämpenee tyyppi muttuu ihan etanaksi. Vaikka olisi lyhyessä karvassa, ja juo niin paljon kuin vettä vaan tarjotaan.
Startattiin juokkueemme viimeisinä, ja kepeille asti oli ihan mukavan tuntuista menoa. Kaksi kieltoa kerättiin kepeiltä kun Rocky ei löytänyt sisäänmenoa, vaikka ihan suoraan niille tultiinkin. Keppejen jälkeen haalittiin vielä yksi kielto hypyltä, sekä hyllyn verran pisteitä kun Rocky irtosi putken väärään päätyyn. Vaikka loogisesti oikea pääty olisi ollut ihan nokan edessä, mutta terrieri halusi näyttää miten hienosti osaa itse hakea pimeän putkikulman. :D
Open-rata oli aikataulutettu samaan aikaan joukkuekisojen kanssa, joten jouduttiin pyörimään radan ympärillä odottelemassa omaa vuoroamme. Rockya alkoi selvästi jo väsyttämään, ja kamalan kuumakin oli. Juostiin, tai no käveltiin, open-rata virheettömästi läpi. Mutta alitettiin ihanneaika, eikä meidän nolla kuitenkaan hitain ollut. Vaan toiseksi hitain. :D
Nyt pidetään vähän taukoa agilitystä, ja keskitytään nauttimaan ihanista keleistä. Rockylle on tiedossa osteopaattikäynti kuun loppuun, ja elokuun alussa alkaakin sitten taas ohjatut treenit. Allekirjoittanut joutuu vähitellen avaamaan koulukirjoja syksyn kirjoituksia varten, kun muutamat matikankurssit pitäisi itsenäisesti käydä läpi. Jos vaikka blogia kuitenkin loppukesän mittaan yrittäisi muutaman kuvapostauksen verran päivittää, kun sen erikoisempia suunnitelmia ei ainakaan näillä näkymin ole tiedossa.




No ei ihmekään että koirat suli melkein maahan kiinni :D Monissa kuvissa näkyy että hellettä oli lauantaina se hurmaavat 37 ja sunnuntaina peräti 42. Mäkin olin kuolaamassa Hurtan loimia, muttei mitenkään irronnut rahaa sen ostamiseen. Onneksi siellä oli parikin pistettä missä sai kastaa koiransa vesiletkulla.
VastaaPoistaRockyllä on siis toi pyyheloimiversio, joka on paljon halvempi, mutta ainakin meillä toimii tosi hyvin. ensimmäinen berralta, ja sunnuntaina ostin vaan ensimmäisestä kojusta josta löysin, en nyt muista valmistajaa. hintaa taisi tollasella semipienellä koolla olla 15e. :)
PoistaAmorin kieli on niin ♥
VastaaPoistaSe on! :D Rakastan ottaa siitä kuvia sen juostessa, kun suurin osa näyttää tolta.
PoistaNo höh, kirjoitin jo yhden kommentin joka katosi. Mutta uudestaan. Kiva, että edustitte, Rocksy on niin <3 Ja kaunis paimen kans. Syksyllä kolmosiin kimpassa? Jos uskallan....
VastaaPoistaJoo ehdottomasti mennään yhdessä kisaamaan. :) Paitsi että meidän kisapaikkavaihtoehdot näin ulkokaudella pk-seudulla rajoittuu lähinnä ojankoon...
PoistaEikun autolla pääsee pidemmällekin. Mukava tuomari olisi kiva, saa ehdottaa syyskuusta alkaen...
VastaaPoistaMe ollaan vaan oltu Saviojan & Laamasen kolmosten radoilla, muista ei omakohtasta kokemusta ole että minkälaiset kolmosluokan radat on. Mutta ainakin mitä oon seuraillut niin Johanna Nybergillä sekä Salme Mujusella on yleensä ollut tosi kivoja ratoja. :)
Poista