sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Onni on oma metsä...

Tunnisteet:

 ...varsinkin kun itse olen ollut kipeänä keskiviikosta lähtien. Näin pojat ovat päässeet juoksemaan ja viihdyttämään itseään puuhailemalla mitä milloinkin, eikä pitkien lenkkien puuttuminen ole haitannut. Ja Rockynkin saa juoksemaan kun antaa Amorille kepin jonka kanssa se voi pinkoa terrieriä karkuun. Treenaamassa ei olla käyty, ja pieni tauko lienee ihan hyvä tähän saumaan. Riittääpähän sitten toivottavasti intoa ensi viikonlopun cairnien agipäivässä, jossa Teemu Linna kouluttaa.

 Kävin tuossa äsken kippaamassa tyypit hoitopaikkoihinsa, kun itse suuntaan huomenna Lahteen taitaja-finaaleihin, ja vasta torstaina palaan kotiin. Enpä oo tainnut koskaan blogissa tästä mitään mainita, mutta osallistuin tammikuussa painotuotteen suunnittelu -kategorian semifinaaleihin (graafinen suunnittelu kertoo varmaan vähän enemmän), pääsin jatkoon ja seuraavaksi sitten siis finaalit edessä. Yleensä osallistujat ovat viimeisen vuoden opiskelijoita, mutta kun opettajani syksyllä kyseli haluaisinko lähteä kokeilemaan, vastasin heti iloisesti että mikäettei.

 Pojat ovat vakituisissa hoitopaikoissaan, Rocky isovanhempieni luona Vuosaaressa, ja Amor setäni luona Helsingin toisella puolella. Tiedän että Rocky ainakin nauttii ainoana koirana olemisesta ihan täysillä, saadessaan kaiken huomion ja mitä tärkeintä, kaikki ruoat, herkut ja luut. Amorkin pysyy iloisena ja huolettomana kunhan vaan nappuloita ilmestyy kuppiin tasaisin väliajoin.

1 kommentti:

  1. teidät on haastettu!
    http://cairnienelamaa.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista