tiistai 14. maaliskuuta 2017

Hyllyreissu

Tunnisteet:
2v 5kk


Sunnuntaina kisattiin kolmen startin verran Ojangossa, edellisten kisojen koukeroihin verrattuna nyt oli tarjolla niin suoria ratoja kuin olla ja voi. Ensimmäinen startti meni aika sähläilyksi, alkupuolella en työntänyt Chaosta tarpeeksi hypylle vaan oletin liikaa että se nappaisi sen matkalta mukaan ja sitten olin jo ihan väärässä paikkaa loppuradan suunnitelmia ajatellen. Mutta samalla tuli testattua ekaa kertaa ikinä takaaleikkausta Aa'lle, toimii! Hylly napattiin kun Chaos lähti käännöskäskyn lävitse puomin sijasta kauempana olevalle muurille. 
Hyppyradalla vastassa odotti pussi, jota ollaan treenattu hyvä jos joskus viime vuoden aikana. :D Hyvähän se olisi kaikkia esteitä viitsiä edes joskus muistella niin ei tule yllärinä kisaradoilla vastaan. Eli hylly kun skipattiin pussi, muuten ihan hauska rata ja kelpie meni lujaa, vaikka vähän nätimmin olisi voinut taas käännöskäskyä kuunnella niin ei olisi tarvinnut lenkittää puolta kenttää. :D
Viimeinen rata alkoi lupaavasti, A ja keinu oli kivat, mutta hylly taas samankaltaisessa kohdassa kuin ekalla radalla. Puomin loikkasi josta palautin ja pyysin uusimaan, ensimmäisellä radallakin osuma jäi aika kauaksi – tiedä sitten jos puomin jälkeisenä olleet rengas/muuri jännittivät kelpietä sen verran kun ei tuollaisia komboja aiemmin olla tehty. Pitää vähän seurailla noita juoksareita kisoissa, jos tuntuu että loikkii niistä läpi miten sattuu niin pitää varmaan ryhtyä sen verran tiukaksi että rataa ei pääse jatkamaan ilman osumaa. Tokihan noissa osa menee alussa ihan kokemattuuden, kisavireen ja uusien puomien piikkiin, mutta no pitää seurailla.

Mielenkiintoista oli huomata että nämä paperilla helpommat radat tuntuivat paljon vaikeammilta kuin edellisen viikon mutkikkaammat radat. Veikkaan että se johtuu pitkälti siitä että koukeroisimmilla radoilla joissa koiraa voi ja tarvitsee pitää kokoajan enemmän hallinnassa tulee itsellekin fiilis että ehtii ja on enemmän kartalla verrattaen kun yrittää pysytellä koiran perässä juoksusuorilla. :D Lisäksi luukutusradoilla Chaoksella selvästi nousee kierrokset herkemmin joka näkyy juuri huonompana (=ei ollenkaan) kokoamisena käännöksiin. 

Treeniin siis erikoisesteet puomin jälkeen, muistuttelua että käännöskäskyjä pitäisi malttaa kuunnella vaikka tullaan kovaa pitkältä suoralta ja sitä pussia. Positiivista radoilla oli Chaoksen hienot kepit. Keinut ja Aa'tkin oli oikein kivat. :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti