Osallistuttiin eilen Chaoksen kanssa eo-tukiepiksiin, joihin "muutama" muukin oli tullut kisaamaan. Pelkästään supermölleissä oli reilusti yli 100 starttia. :D Odoteltiin sitten kolmisen tuntia että päästiin radalle, ja Chaoksella oli kierrokset aikalailla tapissa kun asteltiin lähtöön. Tai itse lähtötilanteessa käyttäytyi ihan siivosti ja odotti nätisti, mutta sitten karjui menemään, roiski muutamat rimat eikä malttanut mennä suoraan kuonon edessä oleviin putkiin. Mutta noin muuten meni ihan kivasti, ja kovaa se menee! Huhhuh, kyllä siinä saa itsekin laittaa töppöstä toisen eteen aika rivakasti. :D
Olin ilmoittanut meidät vielä putkiralliin ja jäätiin sitä vielä sitten odottelemaan. Väsymys alkoi vähän jo paistaa läpi radalla, kun noin yleensä ei putkea ehdi sanoakaan ennenkuin kelpie jo siellä on. Nyt jäi pyörimään ja huutamaan kun ei malttanut mennä loppuun asti, mutta toki alkoi jo olla aika hämärääkin ja suht vähän ollaan tehty takaaleikkauksia vähän piilossa oleviin putkenpäätyihin. Videolla vaan toka startti jolla tuli vielä viimeisen hypyn ohi. Mutta ekan kierroksen sähellyssuorituksen aika pyörimisineen riitti kuitenkin 3. sijaan, ja kelpie tienasi itselleen ruokaa, pullon nutrolinia ja ohjaaja sai karkkia. :)

Ei kommentteja
Lähetä kommentti