sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kesä

Tunnisteet:

Hurjan kiireinen kevät ja alkukesä, ja vielä pitää muutama viikko puskea hommia täysillä jotta sitten voi hyvällä omallatunnolla sulkea työkoneen ja vaihtaa lomalle. Touko-kesäkuun vaihteessa ollaan myös puuhailtu muuttoa, ja nyt alkaa muutaman ikea-reissun ja kamojen roudaamisen jälkeen olla kaikki tärkeimmät uudessa kodissa. Asunto on ihan mielettömän kiva – valoisa, avara ja tilava, oma parveke huikealla maisemalla ja täydellisten ulkoilumaastojen ympäröimä. Löytyy loputtoman pitkiä rantametsähiekkateitä moneen suuntaan, metsää, epävirallisia rantoja joissa koiratkin saa olla ja iso puistoalue – kyllä kelpaa! :)

Agilityä ollaan Chaoksen kanssa tehty parisen kertaa viikossa, kepit edistyy hyvää tahtia ja  no juoksaritkin vähän siinä sivussa vaikka välillä tuntuu aika epätoivoiselta. Pitäisi jotain möllihyppäreitä yrittää bongailla kun nyt kevään aikana ei muiden menojen takia olla päästy. Ja uintikausi meressäkin on korkattu, niin kelpien toimesta kuin kaksijalkaisten.

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin, mahtavalle kuullostaa uuden kodin puitteet! Ja kuvat on taas ihania, miten voi olla noin ilmeikäs koira! :) Symppis!

    Tulipa tässä samalla mieleen, että sulle varmaan tulee aika paljon kuvia, niin miten tai millä järjestelet ne koneelle? Kaipailisin kovasti jotain kätevää systeemiä, itsellä meinaa olla kuvat ja kansiot ihan sikinsokin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Mulla on kolmisen kappaletta terran ulkoista kovalevyä joilla kuvat on tallennettuna, siellä ovat ihan vaan kansioissa järjestettynä ensin vuoden mukaan ja sitten jokaiselta kuvausreissulta kuvat omassa kansiossaan nimettynä päivämäärällä ja vielä sitten sen kansion sisällä raw-filet yhdessä kansiossa ja käsitellyt kuvat toisessa (ja jos olen halunnut tallentaa vielä fotari-filetkin niin nekin on vielä omassa kansiossaan, mutta harvemmin niitä tallennan kun vievät niin paljon tilaa ja osa säädöistä tapahtuu lightroomissa johon ne kätevästi tallentuu.) Tää on toiminut ihan kivasti ja suht helposti löytää etsimänsä kuvat, mutta tosiaan, löytyyhän noita kuvia kyllä melkoisesti..... :DDD

      Poista