sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sellaista

Tunnisteet:

Tietenkin heti sen jälkeen kun kirjoitin miten meillä on Chaoksen kanssa viimeaikoina sujunut ihan kivasti häiriössä treenaaminen, niin tällä viikolla ei sitten ollenkaan ole sujunut. Alkuviikosta käveltiin pimeää metsätietä pitkin, kaikki pojat kytkettynä kun tuolla on iltaisin aika paljon liikennettä. Jossain kohtaa kauempaa vastaan oli tulossa ulkoilija irrallaan olevan koiransa kanssa, ja samalla hetkellä koira lähti omistajansa kutsuista huolimatta tulemaan suoraan kohti. Ihan iholle asti tuli, hevosen kokoinen uroskoira, ei sentään rähissyt mutta kaikki karvat pystyssä jäykisteli. Koska varsinkaan Rocky ei ollenkaan arvosta että vieraat urokset tulevat sen iholle, itselläni oli täysi työ pitää omat koirat hallinnassa ja samalla yrittää hätistellä vierasta koiraa kauemmas. Omistaja onneksi  tuli ripeästi perässä ja sai tarrattua koiran turkista kiinni, kytkettyä remmiin, mutisi sitä perinteistä että ihan kiltti tää on eikä olisi tehnyt mitään ja hälveni paikalta. Tää tapahtuma pisti harmittamaan ihan tosi paljon jo ihan vaan sen takia että aika pahasti olisi voinut käydä jos tilannetta olisi vielä kauemmin jatkunut. Mutta erityisesti sen takia että Chaos on siinä iässä että sitä vähän jännittää uudet ja jännittävät tilanteet, ja vaikkei se itse ole aggressiivinen niin ei siihen tarvita kun sen kerran kun joku tulee iholle rähisemään ja pentu epävarmuuttaan rähähtää takaisin ja sitten yhdistää tän inhottavan tilanteen muihinkin koiriin. 


Pentutreeneissä Chaos karkasi toisen pennun luokse, ja muutenkin tuntui vielä normaalimpaa enemmän reagoivan muihin koiriin. En tiedä oliko vain sattumaa vai alkuviikon irtokoirakokemuksen seurausta, mutta Chaos tuntui keskittyvän paljon normaalia huonommin kun tarkkaili muita kokoajan. 
 Vapun hyppytekniikkakoulutuksessa lauantaina meni vähän niin ja näin, oltiin ulkokentällä jossa oli pienelle kelpielle aivan valtavasti häiriötä. Silloin kun keskittyi tehtäviin teki hienosti, mutta muuten oli ajatukset aikalailla ympärillä tapahtuvissa asioissa. Chaos oli suorituksiaan lukuunottamatta hihnassa kun alussa vapaana ollessaan vaan juoksenteli ympäri kenttää, stressaten ja nostaen kierroksia. Itse harjoitukset meni ihan kivasti, tsekattiin perussarja, ja uutena tehtiin etäisyyden sekä korkeuden arviointia. Saatiin myös vinkkejä lihaskuntotreeneihin, varsinkin etupäähän keskittyviä. Chaos tuuppaa ravatessaan vaan ojentaa etutassujaan suoraan eteenpäin koukistamatta niitä ja samaa ilmeni hypätessä kun vaan ojensi tassut suoraan eteenpäin, mikä ei ihan ole se ihanteellisin asento.

Nyt vaan tarvitaan taas paljon paljon positiivista häiriötreenaamista, ja varmaan mennään hihnassa vähän aikaa treeneissä minimoidaksi että Chaos pääsee lähtemään lapasesta. Lauantainakin Chaoksesta näki miten se kovasti kyllä yritti keskittyä mutta ei vaan kyennyt kun ympärillä tapahtui niin paljon kaikkea, mutta loppua kohden väläytteli jo tosi kivaa tekemistä ja ihan lopuksi heittäytyi selälleen piehtaroimaan ja loikoilemaan sillä välin kun juteltiin.

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo hyppylentokuva! :) Tuo kun olis tauluna katossa sängyn yläpuolella, niin kyllä heräis energisenä ja hyväntuulisena joka aamu! :D Kiva ollut lueskella teidän treenijuttuja, kun itsellä lähes saman ikäinen bc, jonka kanssa käydään läpi ihan samoja juttuja :D

    VastaaPoista
  2. Eikö! :D (tuon kuvan pohjalta löytyy muuten waldogs.com 'ista kelpieprinttejä joita pystyy tilaamaan vaikka mihin, paitoihin, huppareihin, kangaskasseihin jne. Tilasin itselleni puhelimeen kuoret, ja pistää kyllä hymyilyttämään joka kerta kun katson niitä :) )
    Kiva kuulla jos näitä on kiva lukea, itseäkin helpottaa kun pääsee vähän purkamaan ja järjestelemään ajatuksia (johon kyllä nykyään on harmillisen vähän aikaa, kunnon blogiromaanejen kirjoittamiseen siis). Ja ehkä sitten myös helpommin huomaa ne pienet edistykset kun voi palata näihin postauksiin ja lueskella mitä on tapahtunut.

    VastaaPoista