perjantai 19. kesäkuuta 2015

Omena

Tunnisteet:

 Kevät ja varsinkin toukokuun viimeiset viikot olivat ihan hirveän kiireistä aikaa, piti saada tehtyä viimeiset kurssityöt valmiiksi ja palautettua, väkertää lopputyötä, varmistaa että että ovathan ne kaikki kurssit nyt siellä koulun järjestelmässä, valmistella valmistujaisjuhlia ja töissäkin kävin vähän tarpeen mukaan. Sitten kun iltapäivät ja illat kului koirien kanssa lenkkeillessä ja treenatessa niin eipä siinä kauheasti ehtinyt iltaisin koneella notkua tai liiemmin miettiä blogin päivittämistä (vaikka ihan yhtä laiskaa on ollut postaaminen alkuvuodestakin muttaah, no nyt siihen oli jopa syy :D ). Nyt on kuitenkin kaikki kiireet ja stressaamiset onneksi vihdoin takanapäin, valmistuin, sain kaksoistutkinnon paperit kouraan ja pääsin siirtymään täysipäiväisesti oman unelmatyön pariin. Joten loppu hyvin kaikki hyvin.
 Nyt eletäänkin sitten jo kesäkuun loppua, ja ensimmäinen päivä heinäkuuta alkaa puolentoista kuukauden mittainen kesäloma. Mitään sen kummempia lomasuunnitelmia ei vielä ole merkattuna kalenteriin, katsotaan mitä keksitään.

 Ollaan nyt kevään ja alkukesän aikana vietetty paljon aikaa rannoilla, varsinkin lämpimämpinä päivinä. Toivoisin kovasti että Chaos innostuisi uimaan, joten ollaan melkein joka lenkillä koukattu rannan kautta heittelemässä vähän keppejä tai leluja mereen. Ei kelpietä vaikuttaisi vesi ainakaan pelottavan (tai ällöttävän, kuten kahta muuta erästä), innoissaan kahlailee syvemmälle kunhan tassut yltää pohjaan ja edestakaisin vedessä rantaa pitkin poikin. Lyhyitä pätkiä Chaos jo myös ui keppien perään, vaikkei tekniikka vielä ole ihan hallussa. Pitäisi käydä ostamassa pelastusliivit kelpielle josko niiden avulla näin aluksi uskaltaisi lähteä myös vähän pidemmälle uimaan.


 Otsikkoon viitaten, vihdoin ja viimein ostin uuden läppärin. Edellinen joutui pienen äksidentin kohteeksi viime syksyllä ja koko näppäimistölle kaatui nestettä. Ihan kohtuullisesti kone vielä porskutti menemään sen jälkeen kunhan oli purettu osiin ja saatu kuivattua kunnolla, mutta näppäimistä melkein mikään ei toiminut kuten ei myöskään trackpadi. En viitsinyt viedä läppäriä huoltoon koska se muutenkin oli jo puolen vuosikymmenen ikäinen ja parhaat päivänsä nähnyt aikapäivää sitten. Usb-porteista toimi enään yksi ja virtajohtoa piti pitää kokoajan seinässä eikä näyttöä tuntunut koskaan saavan kalibroitua edes siedettäväksi. Hankin sitten litteän extranäppäimistön ja kun muutenkin kuvien käsittelyssä käytän mieluiten piirtopöytää niin trackpadin toimimattomuuskaan ei niin haitannut. Sylissä tuollaista viritystä nyt ei pystynyt pitämään, mutta ihan toimiva kuitenkin oli. :D
 No mutta nyt on upouusi kone jota voi käyttää ympäri taloa, ja nyt vasta oikeestaan verratessa huomaa miten hidas ja lagaileva edellinen oli. Tuossa ohjelmia asentaessani päivitin samalla adoben cc-jäsenyyteni ja nyt löytyy photarin lisäksi myös lightroom. Jee! Eiköhän taas kuvausinto tuosta nostele päätään kun vihdoin pääsee käsittelemään kuvia kunnon näytöltä, eikä tarvitse odottaa ensin puolta päivää että ohjelma avautuisi jotta sitten voisi kaatua kaikkein epäsopivimmalla hetkellä. Katsotaan jos inspiraatiota blogin päivittämiseen ilmentyisi taianomaisesti samalla, uutta ulkoasua voisi ainakin yrittää joku päivä väkertää.


Hyvää juhannusta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Jee onnea valmistumisesta! :) Pitää mennä koiratreffeille taas joku päivä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo pitää mennä joku viikonloppu tai ilta :)

      Poista