maanantai 30. joulukuuta 2013

Tavoitteiden katsausta

Tunnisteet:
  
Keskimmäinen kuva © Henna Kyllönen, muut kaksi © Jukka Pätynen

Vuodesta 2013 on enään jäljellä yksi vaivainen päivä, joten nyt onkin oiva hetki käydä läpi mitä tapahtui vuosi sitten asettamieni tavoitteiden suhteen. 

 Rockyn lista näyttää seuraavalta:
  • Agilityssa kakkosiin nouseminen joskus vuoden aikana, eikä sinne kolmosiinkaan nousemisen mitenkään mahdotonta pitäisi olla. Ei mitään kiirettä tai paineita kuitenkaan oteta, pidetään kisaaminen kivana.
     Koko talvi ja kevät jouduttiin pitämään melkein totaalitaukoa treeneistä, eikä myöskään kisattu lukuunottamatta muutamaa starttia keväällä. Niistä kisoista sitten ropsahteli luvia sen verran että noustiin kakkosiin. Loppukeväästä ja alkukesällä treenattiin ahkerasti, ja käytiin kokeilemassa miten kisaaminen kakkosissa sujuu. Sitten taas taukoiltiin koko kesäloma, mutta agirodussa kisattiin kuitenkin kolmena päivänä. Vasta syksyllä kun palattiin kotiin Tampereella vietetyn kesän jälkeen, päästiin takaisin treenaamaan useita kertoja viikossa. Kisoissakin rampattiin välillä viikon välein, ja toisinaan pidettiin vähän breikkiä kisaamisesta keskittyen enemmän treenaamiseen. Radat oli monesti pienistä jutuista kiinni, ja pääsääntöisesti oli varsin sujuvaa menoa. Marraskuun alussa sitten yllättäen napsahtikin Hyvinkäältä tuplanolla ja serti, eli me ollaan nyt sitten kolmosluokkalaisia. Siihen olikin aika hyvä päättää meidän 2013 kisavuosi, ja loppuvuosi on mennyt treenatessa erinäisiä juttuja.

     Pääpaino kaikessa tekemisessä on ollut siinä että homma on kivaa, ja palkkaamiseen oon yrittänyt keskittyä kunnolla. Kisoihin oon parhaani mukaan yrittänyt asennoitua siten että tuloksista viis, kunhan nautitaan radalla olemisesta ja tehdään tasomme mukaan. Turhista varmanpäälle-valsseista ollaan vähitellen päästy eroon, ja persjätöt alkavat hitaasti sujua mukavan varmasti. Kaiken kaikkiaan on ollut aika hyvä aksavuosi, tai ainakin loppuvuosi.
  • Luonnetesti. Vähän taisi jäädä...
  • Näyttelystä ainakin se H. Haha, eeeei... vaikka tarkoitus kyllä oli käydä keväällä, ja olin jo puolivakavissani silmäillyt tulevia näyttelyjä, niin sitten päätinkin nyppiä tyypin karvan kesäkuntoon. :D
  • Rally-tokossa alo-luokassa käydään kokeilemassa miten sujuu. Ei käyty, kun ei mitenkään suunnitelmallisesti olla treenattu. Agility vaan on niin paljon kivempaa molempien mielestä, että mielummin me sitä treenataan kuin väännetään jotain ei-niin-mieluisaa.
  • Luolilla tai virikeluolastossa käyminen. Tääkin vähän jäi vaan ajattelu-tasolle...

Muutama kuukausi sitten, puissa oli vielä lehtiä

 Amorin tavoitteet vuodelle 2013 olivat:
  • Agissa kepit valmiiksi ja ehkä virallisiin. Keväällä luustokuvien paljastaessa etteivät lonkat välttämättä tule kestämään maksirimoja, luovuttiin Amorin kanssa kaikesta agilityyn liittyvästä aktiivisesta ja tavoitteellisesta treenaamisesta. Turhaan en halua lähteä kokeilemaan että kestääkö ne lonkat vai ei, kun mikään pakko lähteä kisaamaan tai hypyttää maksirimoja ei ole. Amor pääsee silloin tällöin mukaan höntsäilemään mini/medi-rimoilla ja juoksemaan putkissa, ja se riittää sille aivan mainiosti.
  • Omaksi iloksi treenataan tokoa ilman sen kummempia koesuunnitelmia. Kyllä! Amor on esimerkiksi opetellut noutamaan, vaikka kapula ensiksi olikin aika ällö ja sitten olisi ollut paljon kivempaa vaan tuhota se tuhansiksi säpäleiksi. Ollaan höntsätokoiltu kotona olkkarissa välillä päivittäin, ja sitten toisinaan ollaan pidetty vähän pidempää taukoa. Amorista on aina niin kivaa kun se pääsee käyttämään aivonystyröitään ja tekemään Hyvin Tärkeitä Asioita.
  • Rally-tokoakin aktivointina. Eipä varsinaisesti...
  • Muutamissa mätsäreissä pyörimistä taas. Yhdessä käytiin! :D
 
Muutama keppi vähemmän maailmassa

 Ja jotta ensi vuonnakin saataisiin aikaiseksi tehtyä edes jotain, niin kai meidän muutama tavoite pitää asettaa näin julkisesti. Amorille en mitään viitsi laittaa, kun en ollenkaan tiedä mihin suuntaan sen epilepsia tuosta lähtee. Nautitaan sen kanssa jokaisesta hetkestä ja päivästä, sekä pidetään huolta että tyyppi saa tarpeeksi aktivointia ettei seiniä pitkin tarvitse kiipeillä.

Rockyn tavoitteet vuodelle 2014

  • Agilityssä korkataan kolmoset. Opetellaan luomaan juuri meille sopivat kisarutiinit, ja huolletaan terrierin kroppaa säännöllisin fyssari/osteopaatti käynnein. Pomminvarmat kepit. Turhat varmistelut pois, enemmän vauhtia (ohjaajaan). Ja edelleen tärkeimpänä että tekeminen ja kisaaminen säilyy mielekkäänä.
  • Nyt se pakko-H näyttelystä. Oikeasti. Ei VOI olla näin vaikeeta. :D
  • Virikeluolastossa/luolilla käyminen.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti