sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ei pieni kuumuus haittaa terrierin menoa

Tunnisteet:
Löysin yksi päivä meidän pitkään kadoksissa olleen treenipatukan, ja sekös oli poikien mielestä huippuhyvä juttu :)

 Tänään oltiin Rockyn kanssa kisaamassa Ojangossa kahden startin verran. Tuomarina oli Anne Savioja, joka oli suunnitellut tosi kivat ja menevät radat. Paahtavasta kuumuudesta huolimatta Rocky jaksoi tosi hyvin ja meni radoilla täysiiii. Ojangossa on näköjään jotain tosi ihania tuoksuja, kun Rocky jälleen lämpätessä kulki kuono visusti maassa kiinni. Hajut kuitenkin unohtui rata-alueen ulkopuolelle, ja Rocky oli kivasti mukana tekemässä hommia.
 Ensimmäisellä radalla Rocky (todennäköisesti oman huolimattoman ohjauksen takia) juoksi tokan esteen ohitse, sillä hei sen jälkeen oli A odottamassa ja kutsumassa terrieriä luoksensa! Hylly siis merkattiin kun Rocky ehti käväistä Aa'lla muutaman tassun verran, mutta ei se mitään, matka jatkui sen jälkeen ihan kivasti. Kepeille haki hyvin, mutta jätti vikan välin menemättä (vaadin toki menemään sen ennenkuin jatkettiin seuraavalle esteelle). Putkiin irtosi hienosti. Keinu oli ihan mukiinmenevän ripeä. Leijeröinti pituudelle ei tuottanut mitään vaikeuksia, Rocky lukitsi hienosti pituuden vaikka olinkin aika kaukana puomin toisella puolella.

A-rata & B-rata

 Hyppyradalla meno oli tosi sujuvan tuntuista ja meillä oli kivaa. Persjätöt 3. putken ja vitosen jälkeen sujuivat hyvin, kuten myös viskileikkaus (!! se toimi!!) kasille. 14. putkeen Rocky haki ja irtosi myös hirmu näppärästi. Harmillisesti Rocky kuitenkin haki keppejen toiseen väliin josta siis vitonen, ja kun jäätiin siihen vähän myös jotain säätämään niin yliaikaakin kertyi jonkin verran. Tää rata oli siitä erilainen, että 15. hypyn sai suorittaa kummalta puolelta tahansa. Itse persjätin 14. putken jälkeen ja sitten mentiin vaan hyppy suoraan. Sen tiedän että useasti mölleissä saattaa olla putkia joissa voi itse päättää kumpaan päätyyn koiran ohjaa, mutta koskaan ennen ei ole vastaavaa virallisissa tullut vastaan. Opittiinpa siis jälleen jotakin uutta.
 Kuumuus taisi verottaa sen peljon minikoiria, että kummaltakaan radalta ei yhtään puhdasta nollaa tullut. Ja a-radalta vain yksi yliaikanolla, sekä b-radalta kaksi yliaikanollaa. Joten me sijoituttiin hitaalla vitosellamme kolmansiksi ja Rocky sai kivan vinkulelun. Ei siis ihan turha reissu ollut. ;)


 Ensi viikolla on luvassa taukoa treeneistä, sillä purinalla talkoillaan. Keskiviikkona Rockylla on hieronta, edellisestä kerrasta alkaa sellainen pari kolme kuukautta olla aikaa, ja tyyppi alkaa olla vähän jumissa ja solmussa. Helpoiten jumit huomaa lenkeillä, sillä silloin Rocky varsinkin vähän hitaammassa käynnissä peitsaa ja "pomputtaa" takapuoltaan. Ja tossa yksi ilta ei mitenkään voinut maata tavallisesti, vaan pakko oli lösähtää sammakkoasentoon. Ja istuakin piti lonkallaan.
 Lauantaina suunnataan purinalle yhden startin verran kotikisoihin, kun en Rockya ulkoradalle viitsinyt ilmoittaa. Se on tässä kesän aikana taas ollut vähän turhan kiinnostunut kentän ohi ajavista pyöräilijöistä, enkä siksi halua ulkokentälle kisaamaan kun on olemassa se hyvin suuri mahdollisuus että Rocky yhtäkkiä kesken radan hilpaiseekin jonkun pyöräilijän perään. :D
 Sunnuntaina vuorostaan olisi pitkästä aikaa cairnilenkkiä Pirttimäen maastoissa. 

Amorkin saa aina välillä leikkiä patukalla, terroristin harvoin myönnettävissä olevalla erikoisluvalla tietenkin ;)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että tulette Pirttimäelle mukaan. Voin napata teidät kyytiin Vihdintien varresta, jos haluat?

    T. Anne

    VastaaPoista