Muutama vanha kuva keväältä. Luntakin näyttäisi olevan.
Olo on kuin pikkulapsella jouluaattona. Kotimatkalla töiden jälkeen käväisin keskustan kautta, ja sieltä mukaan tarttui kauan haaveilemani canonin 7d -runko. Heti kotiin päästyäni nakkasin akun lataukseen, ja sitten nappasin koirat mukaan ulos. Vähän vielä on kaikki nappulat ja asetukset hakusessa, kun sen verran kuitenkin eroaa tohon nikoniin, mutta eiköhän se tästä. Nokassa nyt toistaiseksi on 50mm, mutta katsotaan sitten loppukesästä kun kesätyörahat alkaa ilmestymään tilille että mitäs kaikkea kivaa sitten ostaisi. Ainakin 85mm olisi suunnitteilla ostaa, ja haaveissa myös se 70-200millinen. Pitääpä yrittää katella jos jostain tuon telen vaikka käytettynä saisi.
Viikonloppuna on agirotu, ja me ei olla treenattu Rockyn kanssa kesän aikana melkein yhtään. Viimeksikin viikko sitten, jolloin tehtiin hyppytekniikkaa (oli muuten hienosti pomppiva terrieri, suoriutui kaikista harjoituksista leikiten). Menin ja ilmoittauduin kuuteen starttiin, kaksi per päivä (pe, la & su). Perjantaina ja lauantaina virallisia startteja, ja sunnuntaina open class sekä joukkuekisa. Lähdetään hakemaan hyviä ratoja ja yritetään sunnuntaina olla hamstraamatta mitään hurjaa määrää virheitä joukkueelle. ;)
Ai, ja Rockylta lähti karvat. Nyt se on ihan kalju. :D Katsotaan sitten syksymmällä uudestaan niitä näyttelyitä, Rockyn karva kuitenkin kasvaa nopeasti takaisin. Ja olipa karvanlaatu tassuissa ja raajoissa kokenut ihmeellisen yks kaks-paranemisen. Rockyn karva jaloissa on aina ollut sellaista aika pehmoista, mutta nyt siitä on yhtäkkiä tullut paljon karkeampaa. Hyvä vaan.



Ei kommentteja
Lähetä kommentti